12/04/2017

Hevoseni: Jokeri


CH. Crazy Laughter, eli tutummin vaan Jokeri on pienikokoinen westfaleninhevos ori.
Jokerilla on HA HA HA- merkit kaulassa ja kaulan yläpuolella lukee JOKER. Harjan seassa on vihreää, samoin silmien pohjat on vihreät.

Jokerin sivut

Jokeri on uusin talliin itse tekemäni hevonen. Se valmistui loppukesästä. Olin jo kauemman aikaa harkinnut tekeväni Jokerista keppariversion. Alun perin sen piti olla valkoinen ja huomattavasti monimutkaisempi kuin mitä siitä loppujen lopuksi tuli. Vuosi sitten kun sain tämän idean, oli aikeissa toteuttaa myös Harley Quinnista keppari. Ihan ensimmäinen idea taisi olla, että teen molemmat miniponeina. Harleytä lähdinkin toteuttamaan; ompelin valkoisen hevosen, mutta en ollut tarpeeksi tyytyväinen sen muotoihin, joten teinkin siitä papurikon myyntiponin. Harley jäi siis kokonaan syntymättä.


Jokerilla ei ole vielä vanhempia, joten puhtaita Westfaleninhevosia saa tarjota vanhemmiksi. Jokeri on syntynyt vuonna 2012, joten vanhempien tulisi olla vähintään kaksi vuotta vanhempia.

Jokerin varusteväri on hopea. Sillä on musta nahkariimu hopeisilla strasseila, hopeiset bb-kuolaimettomat ja niihin hopeamustat pyöröpunotut ohjat. Lisäksi ajattelin Jokerin kanssa harrastaa keskiaikaisratsastusta, joten sillä on myös pääpanssari. Mullahan oli se aikoinaan Captain Hookille tehty panssari, mutta se oli liian iso. Näin ollen tein Jokerille samanlaisen, yksinkertaisen panssarin ja myin vanhan panssarin pois.


Luonteeltaan Jokeri on aggressiivinen, sellainen "badass"-tyyppiä. Jyrää kaiken ja kaikki. Tarkka kaikessa ja osoittaa mieltä jos jokin ei suju halutulla tavalla. Luonteeltaan ehdottomasti yhden ihmisen hevonen, eikä suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön muiden kanssa. Hieman vihamielinen muita hevosia kohtaan, muttei kuitenkaan hyöki. Ihmisten päälle saattaa kuitenkin rynniä. Tuee tarhata yksin, sillä alkaa pitämään kovaa jöötä muile hevosille jos ei saa olla yksin laitumella/tarhassa. Kouluttamisella orista pitäisi saada kohtuullinen hevonen, ainakin toivottavasti.
Ratsastustilanteissa toimeen muiden hevosten kanssa ja yrittää jopa tutustua, joskin hyvin epäluuloisena. Hyvin epäileväinen etenkin kaikkea uutta ja äkkinäistä kohtaan. Jaksaa keskittyä ja jopa käyttäytyä yksin ratsastettaessa. Maneesissa se on rauhallisin, sillä siellä ei ole liikaa ärsykkeitä.


Jokerilla on kevyet, muttei kovin liidokkaat askeleet. Pienen kokonsa ja ketteryytensä takia sillä voisi olla potentiaalia estehevoseksi. Yksittäisesteenä ollaan hypätty 70cm. Kouluratsastuksessa perusjutut, kuten pohkeenväistöt ja avotaivutukset sujuu hyvin. Maastossa pukittelee ja saattaa ryöstää. Rinnalla laukkaavat hevoset tulkitsee kilpailijoiksi, tästä seurauksena on ryöstäminen ja kiitoneliä niin pitkälle kuin ori vain jaksaa. Jokeria on hankala pysäyttää maastossa; se ei halua seistä paikoillaan, minkä takia se kiukuttelee ja kiemurtaa jatkuvasti.

5 faktaa MINUSTA:
-Inhoan kaikkia ja kaikkea. (Tai no, sisimmässäni olen oikea nallekarhu, mutta pidetään se meidän välisenä salaisuutena).
-Minua ärsyttää kun olen pienempikokoinen kuin muutama tallin hevonen. Minun pitäisi ola ISOIN ja HURJIN. >:(
-Tykkään lumesta ja siinä piehtaroimisesta.
-Tykkään juoksennella ympäri laidunta, luimia ja näyttellä hampaita, sillä tavoin saa peloteltua muita. >:3
-En ymmärrä suitsia, aina kun yritän nätisti ottaa kuolaimet suuhun niin Katatu sanoo: "Älä syö sitä hihnaa". Hän on selittänyt, että suitset ovat kuolaimettomat. Mutta mitä se tarkoittaa? Että en saa kuolata?
~Jokeri


En ole vielä(kään) päättänyt, mihin lajiin alkaisin Jokeria painottamaan. Mitä mieltä olette, tulisiko orista kouluratsu, estehevonen, lännenhevonen vai jotain ihan muuta? Mihin se teidän mielestä sopisi?

11 kommenttia:

  1. Anonyymi12/04/2017

    Jokeri on kyllä ihana! Sen värikin on niin kivan epätavallinen. Mielestäni Jokeri sopisi esteille, mutta myös keskiaikasratsastus olis hyvä. c:
    -shetlanninponi1

    VastaaPoista
  2. Anonyymi12/04/2017

    Lännenhevonen ois kiva ;)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi12/05/2017

    Mielestäni Jokerista tulisi hyvä esteheppa :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi12/09/2017

    Itekkin miettinyt jo pidemmänaikaa että tekisin jokerista kepparin. En vaan kertakaikkiaan saa mitään aloittettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama oli mulla, vuosi meni ennen kuin toteutin. 😂

      Poista
  5. Anonyymi12/11/2017

    Kuulostaa turnajaishepalta ��

    VastaaPoista
  6. Mikä on sun lemppari sun omistamistasi keppareista, jos jupia ei lasketa?
    Oma lempparini on jokeri:3

    VastaaPoista
  7. Unelma hepo tuollainen, ihanan taustan/tarinan oot kehittäny. Rakastuin heti tuohon ja sen pitäisi saada Harley kaveriksi!! ihqa työtä Katatu <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :3
      Jokeri on nyt kuitenkin myynnissä, joten jos kiinnostaa ostaa niin kurkkaa Myytävät -kohta. :)

      Poista