12/26/2021

Vuoden 2021 aikana valmistuneet hevoset

Viime vuoden (2020) pitkän harjoittelun jälkeen pääsin taas palaamaan kunnolla kepparihommien pariin, joten tänä vuonna heppoja valmistui ihan mukava määrä.

Vuoden 2021 aikana valmistin yhteensä 54 keppihevosta, sekä tein 9 kunnostusprojektia, eli yhteensä 63 hevosta. Se on peräti 24 hevosta enemmän kuin edellisenä vuonna. Kokosin kaikki valmistuneet hevoset kuukausien mukaan kuvakollaaseihin:

 









Mitkä tänä vuonna valmistuneet hevoset olivat suosikkejasi?
Itse pidän hirmuisesti tammikuun ruskeasta badgerface -hevosesta ja helmikuun tiikerinkirjavasta, mutta moni muukin heppa on sellainen, mikä jäi mieleen. 

Palailen taas tammikuussa uusien tilareiden ja myytävien pariin, siihen asti hyvää loppujoulua ja onnellista uutta vuotta! <3

12/24/2021

Joulutilaukset

Tällä kertaa esittelen teille marraskuussa ja joulukuussa valmistuneet hevoset. Näistä suurin osa oli joululahjatilauksia,, joten en voinut julkaista tätä postausta ennen kuin vastaanottajat ovat saaneet lahjansa. 

Seuraavia tilauksia otan koko ajan jonoon, mutta ne valmistuvat vasta ensi vuoden puolella.

1.
Aloitetaan esittely marraskuun myyntihevosesta.
Tämä kaveri on tehty kermanvärisestä velboasta. Tein tälle punertavanruskean papurikkokuvioinnin, sekä tummennokset turpaan ja silmien ympärille. Päässä on lyhyt, epäsäännöllinen merkki, harja on noin 20 cm pitkä ja villanvalkoista mohairia.
 

2.
Tämä kaveri on varsakokoinen tilari. Kankaana on harmaa karvakangas ja harja on mustaa villalankaa. Merkkinä tällä on badgerface ja yksityiskohtana tummansiniset silmät, jotka tuovatkin hepalle kivasti ilmettä!


3.
Seuraavana on tälläinen tilaus, tehtynä vuoden 2019 mallilla. Kankaana on valkoinen velboa. Harjana valkoinen villalankaharja. Muuten ihan perusheppa, mutta silmiksi tuli herasilmät.


4.
Joulukuun myyntiminiponi, joka on edelleen myytävänä. Valmistettu mustasta karvakankaasta. Musta lyhyehkö villalankaharja, läsi ja vaaleanpunaiset sieraimet.
Tämä oli nyt toinen vedos uudesta miniponikaavasta. Kyseiseen kaavaan tulen tekemään vielä pieniä muutoksia, esimerkiksi pään asentoon liittyen.


5.
Tilausvarsa harmaanruskeasta erikoiskankaasta. Harja on beigeä/vaaleanruskeaa villalankaa ja päässä on piirto.
Varusteiksi tilattiin mukaan vihreä nylonriimu ja mustat enkut.

Tämän hevsen myötä päädyin nyt myymään loputkin näistä erikois-/pehmokankaistani pois. Totesin, että turha yrittää takuta kyseisten kankaiden kanssa, koska ne ovat kuitenkin vaikeita käsitellä ja laatu ei ole niin hyvä. Joten nyt varastossa on vain fleeceä, velboaa ja karvakangasta, jotka ovatkin paljon mukavampia ja laadukkaampia kankaita käsitellä.


6.
Tilaushevonen tummanruskeasta velboasta. Tälle hepalle oli mallikuva, jonka perusteella hevonen ja etenkin merkki on tehty. Harja on 15 cm pituinen luonnonvalkoinen mohairharja ja silmiin tuli ruskeat pohjat.


7.
Viimeisinpänä joululahjatilauksena oli hevonen valkoisesta velbosta, jolle tuli mallikuvan mukainen papurikkokuviointi ja tummennokset sekä tummanharmaa harja.
Varusteina oli sininen riimu ja mustat aachensuitset.


Mikä näistä hepoista oli sinun suosikkisi? 

Itse tykkään varmaankin eniten tuosta viimeisestä papurikosta. Olikin kiva päästä tekemään peräti kaksi papurikkoa tässä kuussa.