12/31/2019

Vuoden 2019 aikana valmistamani hevoset

Vuoden tultua päätökseen, on jälleen aika esitellä kaikki vuoden 2019 valmistavani hevoset: niin myytävät kuin tilarit.

Vuoden aikana valmistin vain 33 hevosta, joiden lisäksi oli viisi kunnostusprojektia, eli periaatteessa yhteensä 38. Tänä vuonna en tehnyt omaan talliini yhtään uutta hevosta, joten kaikki näistä hevosista lähtivät uusiin koteihin. Iso osa myös meni ulkomaille.









Tässä viimeisessä kuvassa olevat hevoset olivat kunnostusprojekteja, joita siis kunnostin. Eli näille tein muun muassa reikien korjaamista, tummennosten vahvistamista, harjan kunnostusta ja paksuntamista, silmien ja sierainten vaihtoa jne. Jokainen näistä on jälkeenpäin myyty.

Näistä kuvista on jälleen hyvä seurata pelkästään vuoden aikana tapahtunutta kehitystä.
Tällä hetkellä mulla on jo työn alla kolme tammikuun tilaria ja yksi myyntiin tuleva miniponi, mutta niistä lisää myöhemmin! :)

Mitkäs ovat suosikkejanne?

12/26/2019

Joululahjoja

Poikkeuksellisesti kaikki tässä postauksessa esiteltävät hevoset kuuluivat saamaan tilaukseen. Kyseessä oli iso joululahjatilaus, joka sisälsi kaksi normaalikokoista hevosta, kaksi varsaa ja läjän myynti- sekä tilausvarusteita.

1.
Kirjava varsa mikrovelboasta. 20 cm pituinen musta Teddy -harja ja herasilmät. 
Tämän tilauksen myötä myös tämä kangas loppui, joten se on poistunut tilausvalikoimasta. Yritän kuitenkin pitää silmäni auki, mikäli vastaan tulisi vastaavia laikukkaita mikrovelbo'oita, sillä ne ovat olleet suht suosittuja tilarien parissa. :)


2.
Musta velboahevonen, jonka mallina oli Jokeri. Eli harjassa vihreitä raitoja ja silmien tausta vihreä. Lisäksi tällä on niskasiili.


3.
Ruskeasta erikoiskankaasta valmistettu hevonen. Tälle tuli piirto, herasilmät ja pitkä Huurre -harja. Lisäksi kuvassa näkyvät mustat turparemmittömät ja pinkki korvahuppu.
Myös tämä erikoiskangas poistui tilausvalikoimasta tämän hevosen myötä.


4.
Tummanruskeasta pehmeästä kankaasta tehty varsa läsillä ja ruskeapohjaisilla silmillä. Harja tummanruskeaa 7 veljestä -lankaa. Mukana meni vaaleanvioletti riimu ja loimi.


Kommentoi alle suosikkisi näistä neljästä! :)
Seuraavat hevoset otin työn alle jo joulukuulla, mutta kuuluvat kuitenkin tammikuun tilauksiin, joten esittelen ne myöhemmin.

12/24/2019

Jouluterveiset ja vuoden hevonen -äänestys!

HYVÄÄ JOULUA 2019!


Tänä vuonna saatte joulukuviksi sisäkuvia, sillä ulkona ei ole hirveän jouluista: ei yhtään lunta ja täysin vesikeli, ruoho vihertää ja taivas on harmaa.
Näissä kuvissa näette myös Kht Chiaron nykyisen kokoonpanon: neljä oria ja yksi tamma.

Soaker ja Poju

Tuikku, Jupi ja Valegro

Mitäs jouluperinteitä teillä on? Meillä vietetään vain rauhallista joulua kotona, syöden jouluruokaa ja jakaen lahjoja. Eikä joulusaunaa pidä unohtaa! Joulupäivä on varattu isovanhemmille ja Tapaninpäivä kummeille.
Ja toki itse tulee tehtyä joitain keppareihin liittyviä juttuja aattona, kuten joulukuvien ottaminen ja muokkaaminen, tämän ja tilaripostauksen teko/valmistelu ja illalla kenties vähän ompelua.


Perinteisesti järjestän myös vuoden hevonen -äänestyksen, jossa voitte äänestää Kht Chiarolle vuoden 2019 hevosta. Voittaja saa asiaankuuluvan ruusukkeen. :)
Kommenttikentässä voitte äänestää vuoden 2019 hevosta, äänestys on käynnissä myös Instagramissa @chiarohobbyhorses

Ai niin, Youtubessa on muuten uusi video: