1/30/2017

Tilarit tammikuulta

Vuoden eka tilaus oli miniponi tummanruskeasta pehmokankaasta. Ponille tuli iso turpapilkku ja pieni pilkku otsalle sekä paksu harja (jonka tein Viking Balderista)

Toisena tilauksena sain tehdä hannoveriläisen. Tämäkin oli tummanruskeasta pehmokankaasta, tummanruskealla harjalla, tummennoksilla, herasilmillä ja kuunsirpin muotoisella tähdellä. 
Mukaan tilattiin myös vaaleanpunaiset meksikolaiset strasseilla ja pehmusteella. Tein suitsiin langasta letitetyt ohjat, sillä kyseinen nahka on aika ohutta, jolloin olisin ohjia varten joutunut laittamaan monta kerrosta kyseistä nahkaa, mutta tämä nahka ei olisi siihen riittänyt, joten päädyin tälläiseen ratkaisuun. :D

Tosta tummanruskeasta pehmokankaasta on tilattu tosi monta hevosta tässä muutaman kuukauden aikana xD Mikä on syynä tuon kankaan suosioon? Ennen siitä ei nimittäin ollut tilattu mitään, mutta nyt tuntuu, että kaikki haluaa hepan samasta kankaasta xD

Lisäksi tein pitkästä aikaa tilaussuitset, meksikolaiset pinkeillä strasseilla + pehmusteella (+säädetävät). Nämä suitset tilattiin ruotsista asti :)

Tällä hetkellä tilausjonossa on vain yksi miniponi ja seuraava jakso tulee olemaan tosi rento (vain kaksi kurssia = maanantaisin vapaata), joten aikaa tilareille kyllä löytyy, eli nyt kannattaa tilata jos haluaa hepan suht nopeasti! :)
Linkki tilaussivuille

1/22/2017

Hevoseni: Dust

Hevosesittelyitä jatkaa tallin veikeä monitoimiponi Dust!


Dustin kokonimi on CH. Stardust In Your Eyes.
Dust on Ranskanratsuponitamma, tallin oma kasvatti, rekisteröity SKPR:ään. Kuten varmaan tiedättekin/huomaattekin, Dust on vaaleanrautias läsipää, jolla on hieman pinkkiä turvassa. Se on tehty fleecestä, harja on mohairia.


Dust on syntynyt vuonna 2014, sen isä on tallin entinen hevonen NA. Fastello ja emä NA. Andromeda Ascendant.
Tamma ei ole omaa käsialaa, sillä ostin sen Kht Cecilialta. Näin myynti-ilmoituksen sattumalta ja olin heti myyty, Dust oli selvästi mun poni. Ei sillä hintaakaan ollut kuin muistaakseni 40€ täytteineen. :)


Kuva vuoden 2016 alusta kun alettiin treenaamaan kouluratsastusta tavoitteellisemmin

Dust on rauhaton poni ja vielä hieman varsamainen nuoren ikänsä takia. Se tulee kuitenkin hyvin toimeen tallin muiden hevosten kanssa.
Kouluratsastuksessa Dust toimii kuin unelma, näyttävine ja liidokkaine askelineen se on kuin luotu kouluradalle. Liikkeet sujuu helposti vaativa A-tasolle saakka, eli kovin vaativia liikkeitä ei olla vielä harjoiteltu, mutta tarkoitus olisi tamman kanssa kehittyä lisää.
Esteilläkin Dust toimii hyvin, se ylittää esteet suurella ilmavaralla, jos suinkin mahdollista. Ratana ollaan hypätty 80cm ja yksittäisenä 85cm. Joskus se saattaa kuumua esteillä, varsinkin jos on ollut pidempää taukoa liikunnasta.
Maastossa Dust on tavalliseen tapaansa energinen, joskus hieman säikky, jolloin kaikki pusikot pitää tarkistaa mörköjen varalta. 


Dustilla on kisattu niin esteillä kuin koulussa, tamma on myös ollut kaksissa URL-näyttelyissä, sijoittuen molemmilla kerroilla kolmen parhaan joukkoon. Jatkossa tullaan kisaamaan erityisesti kouluratsastuksessa ja kiertämään näyttelyitä.

Jos tiedät jollain olevan URL näyttelyn, niin kerrothan kommenteissa! :)

1/11/2017

Ketäs tallissa asuukaan?

Monta kertaa törmään kysymykseen, että ketkä hepat tallissani enää asuu. Oon myös huomannut, että "ulkopuolisena" on joskus kauheen vaikeeta seurata jotakin tallia, sillä omistaja voi myydä hevosia esim. kavereilleen ilmoittamatta siitä julkisesti, sitten tieto tulee vasta jopa viikkoja myöhässä. Tai sitten saatetaan tehdä tai ostaa uusia heppoja. Itse on ainakin joskus tullut oltua laiska etenkin uusista aukkaista infoamisen suhteen. :'D
No kuitenkin, tässä postauksessa näkyy kaikki tallini nykyiset asukkaat. Miniponeja mulla ei enää ollenkaan ole.

Tallissa asuu tällä hetkellä 11 hevosta, tarkemmin sanottuna 5 hevosta ja 6 ponia. 6 tammaa ja 5 oria. 
Vasemmalta oikealle: Snea, Tuikku, Dust, Nala, Uni, Sasha, Kingi, Tiikeri, Rocky, Jupi ja Poju.

Tallin nykyiset hevoset:
NA. Jupiter "Jupi", ranskanratsuponi, 5v. Omalaatuinen, usein hyvin energinen poni. Luottoponi kisakentillä. :3

One Of A Kind "Kingi", hollantilainen ratsuponi, ori, 6v. Kingi on hieman pelokas tapaus, etenkin muiden hevosten ja ihmisten suhteen. Kovisteleva persoona, mutta todellisuudessa oikea mammanpoika.

Nabichum "Nala", akhal-teke, tamma, 7v. Nalan pääpainotus on laukka- ja matkaratsastuksessa. Yhden ratsastajan hevonen, muilla heittäytyy äärimmäisen hankalaksi.

White Starlight "Poju", PRE, ori, 11v. Poju on rauhallinen hevonen, oikea mestari kouluratsastuksessa, joka onkin sen pääpainotus.

Rafael's Rockwood "Rocky", shetlanninponi, ori, 17v. Pippurinen pikkuponi, jolta eivät päähänpistot lopu. Pääpaino montéssa.

RaRa's Öljylautan Zhellainen Zankari "Sasha", newforest, tamma, 6v. Sasha on erittäin kuumuva tapaus. Pääpaino lännenratsastuksessa.

Réalta Sneachta "Snea", irlannincob, tamma, 13v. Perusvarma, suurisydäminen hevonen. Pääpainona valjakkoajo.

Tähden Tuike "Tuikku", suomenhveonen, tamma, 12v. Eteenpäinpyrkivä, mutta kuitenkin säyseä ja kiltti kuin lammas.

Universum "Uni", englannintäysiverinen, tamma, 6v. Ketterä, kevytrakenteinen hevonen, pienen kokonsa vuoksi sopii hyvin pooloon, joka onkin Unin pääpaino.

Stardust In Your Eyes "Dust", ranskanratsuponi, tamma, 3v. Dust on rauhaton poni, vielä hieman varsamainen, innokas oppimaan uutta.

KA Rayas De Tigre "Tiikeri", quarterponi, ori, 7v. Tiikerin kanssa tähdätään tulevaisuudessa varmaankin koulukentille, sillä orilla on ihanat, kevyet ja liidokkaat askeleet.


Kukas hepoistani on lempparisi (ja miksi)? :)

1/06/2017

Vuosi 2016

Perinteiseen tapaan, oon tähän postaukseen valinnut muutamia kuvia vuoden 2016 varrelta jaettavaksi teidän kanssa.

Selasin kuvia Tammikuulta 2016 ja törmäsin tähän: se sai mut järkyttymään syvästi, mutta aiheutti myös hyvin paljon huvittumista. Look at that mess! Miten sottanen mä joskus oonkaa ollu. xD Toisaalta nyt oon vienyt kaikki kepparijutut samaan huoneeseen, missä hepat on, joten mun huoneesta lähti paljon tavaraa. Miten mä pystyin elämää tollasessa sotkussa. Cx

Tammikuussa tuli kuvattua Talven riemuja-video Dustin kanssa, tässä yksi erittäin kökköinen kuva tuolta kuvaussessiolta. 2016 tosiaan lopetin virallisesti keppihepoilla ratsastamisen. Toki siis kuva-/ ja videomateriaalia varten yhä joskus ratsastan ja kavereidenn kanssa, niin ja tietysti sillon kun huvittaa. :3 Loppuvuodesta tuli pidettyä viikko, jonka jokasena päivänä ratsastelin. :D

Keväällä tuli vietettyä paljon aikaa kavereiden kanssa. 
Yipäätään vuonna 2016 sain muutamia uusia kavereita ja vietin vanhojen kavereiden kanssa aikaa sen mitä ehdin. Kuitenkin tuntuu, etten ehtinyt koulukiireiden takia ja kesän leirien takia kuluttamaan tarpeeksi aikaa "vanhojen" kavereiden kanssa.

Oi Poju ja Jossu ystävänpäivänä <3 
Josefiinan ostin hetkeksi takaisin itselleni, niin, että kunnostin sen uudenveroiseksi. :3 Sitten kuitenkin myin sen viimeisellä leirillä, koska halusin tyhjentää tallia.

Nämä tais olla vuoden ekat kunnon kouluratsastustreenit :D 
Ne vähäiset ratsastelut, mitä keväällä ratsastin oli suurimmaksi osaksi rankkoja koulu- tai estetreenejä. Kesällä tuli leireillä mentyä vähän kaikenlaista, syksyllä en ratsastanut ollenkaan, muutaman kerran kävin maastossa. Talvella myös kävin muutaman kerran maastossa ja pidin rankemman treeniviikon.


Loppukeväästä ja alkukesästä tuli käytyä useammissa kisoissa, loppuvuonna en sitten käynyt muutakuin yksissä tai kaksissa. Tarkoitushan oli, etten kisaisi ollenkaan, mutta kävin sit kumminkin muutamissa kisoissa xD


Estevalmennuskin tuli pidettyä :3 Tosiaan eka ns. ryhmävalkka, jonka oon pitänyt leirien ulkopuolella. Toki tuli myös pidettyä valmennuksia yksittäisille tyypeille.

Kaverisynttärit pidin kesäkuussa xDD


Sitten oli myös neljä iki-ihanaa leiriä <3 Leirellä (kuten vuonna 2015 ja 2014) tapasin ihania ihmisiä ja sain uusia kavereita. 
Ennen kakkosleiriä onnistuin telomaan jalkani (sain syvän haavan jalkapohjaan), joten kakkos ja kolmosleirillä en pystynyt ratsastamaan kunnolla, mutta sen minkä pystyin. :) 

Loppusyksystä taas aktiivistuin tapaamaan kavereita, mutta ratsastettua ei tullut, muutakuin kavereiden kanssa. 
Heppoja en niinkään kesällä kuvannut, enemmänkin syksyllä vasta. :)


Pariin kertaan pitkin vuotta rakensin erikoisemman radan kun ei normaalit koulu- tai esteratsastukset innostanut, ratsastelin niitä ratoja niin yksin kuin kavereiden kanssa. Linkki Agility-trail- radasta tehtyyn videoon.



Joulukuussa tuli pidettyä ensimmäinen joulukalenteri, toivottavasti tykkäsitte siitä, mulla ainakin oli kivaa sitä tehdessä ^^

 Loppuvuodesta ehkä hiukan aktiivistuin, niin heppojen tekemisen kuin varsinkin ratsastamisen suhteen. :)

Vuosi 2016:
-Paljon uusia kavereita
-46 valmistunutta hevosta, suurin osa tilareita
-Yli 3000€ keppihevosista (sisältäen leirit yms. kepparijutut)
-Muutama uusi asukas talliin, myin joitain asukkaita
-Kehittymistä niin keppareiden parissa kuin muutenkin
-Ennen kaikkea paljon unohtumattomia muistoja! <3

Kiitos vielä kerran kaikille, jotka oli enemmän tai vähemmän mukana mun vuodessa 2016! <3


Blogin lukijamäärä on muuten kasvanut huimasti viime vuoden aikana. Suuri kiitos kaikille lukijoille, toivottavasti pysytte lukijoina pitkään! <3
Muistakaas, että kommentointi piristää mun päivää aina. Niin ja parannusideoita ja postausideoita saa aina heitellä etten täälä kirjottele täysin tylsää blogia, josta ette tykkää! ;D

1/01/2017

HAPPY NEW YEAR!


Eilen käytiin Seinäjoella katsomassa ilotulitusta, itse ei olla raketteja ammuttu enää moneen vuoteen. Kotona meillä oli tähtissadetikkuja. :) 
Kuka teistä ampui raketteja? :)


Mulle vuosi 2016 oli varmasti yksi vaikeimmista, mutta samalla myös yksi ihanimmista. 
Kesän leirit oli mieleenpainuvia ja niillä oli tosi mukavaa porukkaa! Kiitos vielä tuhannesti kaikille leiriläisille. <3  
Viime vuonna vietin aikaa niin uusien kuin vanhojen kavereiden kanssa, tein vajaa 50 keppihevosta ja kehityin niiden tekemisessä huimasti. Opin tosi paljon uutta, annoin paljon tälle harrastukselle ja sain siltä paljon. 
Kiitos kaikille ihannille ihmisille, jotka oli enemmän tai vähemmän mukana mun vuodessa, kiitos myös kaikille, jotka mua jaksaa seurata! :)
Tehdään yhdessä vuodesta 2017 vielä parempi.
Hyvää uuttavuotta 2017! <3