10/16/2015

Autumn Cup 2015

Kello 7.00 herätys, aamupala, kisavaatteet päälle, sitten vietiin yökylässä olleet serkut kotiin ja suunnistettiin kohti Nopankylää.
Keskiviikkona 14.10.2015 olin Kht Dominionin Autumn Cupissa. Nämä kisat jäivät mun osaltani tämän vuoden kisakauteni viimeisiksi, ens vuonna sitten palaillaan jälleen kisakentille! ;)
Tälläkertaa mulla oli kisaratsuinani Jupi ja Tuikku.
Kisapaikalle saavuin jo kymmeneltä, pari tuntia ennen kisojen alkua, koska en olisi saanut kyytiä myöhemmäksi. Auttelin siinä sitten maastoesteradan ja rataesteiden kokoamisessa.
Kisat alkoivat sitten kahdentoista jälkeen 30-40cm esteluokalla. Aikaluokka oli kyseessä :D
Ekaan esteluokkaan osallistuin Jupilla, mutta meistä ei nyt tullut kuvia :p Sijoituttiin ekoiksi.
 Palkintopenkki :3 Voi kun itsekin jaksaisi sitten ensi vuonna panostaa omien kisojensa palkintoihin noin paljon :´D
Seuraavana oli 40cm tyyliesteet.
Tässä luokassa hyppäsin Tuikulla ja sijoituttiin muistaakseni ensimmäisiksi(?) ja saatiin samalla Tuikun ensimmäinen ruusuke (+ylipäätään Tuikun ekat kisat käyntiin)
Kolmantena esteluokkana oli 50-60cm aikaluokka, jossa kisasin Tuikulla. Sijoituttiin muistaakseni toisiksi.
 Viimeisenä rataesteluokkana oli 70-80cm aika, johon osallistuin Jupilla. Sijoituttiin siinäkin toisiksi Cx
 Rataesteiden jälkeen oli ensimmäinen maastoesteluokka, 30-50cm. Kuten kuvasta varmaan huomaa, kisasin siinä Tuikulla. Rata oli noin 1-1 ja puoli minuuttia pitkä, joten radan loppuun päästyä oli ihan hengästynyt (koska rata koukkasi metsänkin kautta). Taidettiin tämä luokka voittaa(?) (tai sitten tultiin toisiksi)
Tämä perunalaatikkoeste oli mun mielestä varmaankin nätein noista maastoesteista, lisäksi se oli kivoin kuvata, koska aurinko paistoi juuri kivasti tuolta puiden välistä :3
Toisena ja siten viimeisenä maastoesteluokkana oli 50-70cm.
 Tähän osallistuin Jupilla ja tässä hyppäämme pahvilaatikkohässäkän yli xD
Ratsutalli Zalen lähdössä radalle :3
Mä aina oman vuoroni jälkeen menin kiertelemään tuota rataa ja räpsimään kuvia :D 
 Tässä toisessa maastoluokassa voitettiin :3 Tästä sai hirveen kivoja palkintoja; loimi, ruusuke, pokaali ja kukkakimppu :3
Viimeisenä, mutteipa vähäisimpänä oli Kür. Itse menin sen improkürina, koska en ollut jaksanut harjoitella/kerrata mitään "vanhaa" küriani. Cx Ei ihan parhaaseen mahdolliseen suoritukseen pystytty, koska kello läheni jo neljää ja olin kymmenestä asti ollut tuola, joten jaloissa ja kaikkialla muuallakin alkoi tuntua sattua, aina ranteista sääriin asti Cx
 Ihmeen pönöttäjä minä xD Kürin palkintojenjakoa :3
 Voittohan sieltä jälleen napsahti :3 Ja tässäkin oli hirrveesti palkintoja (myös jossain esteluokassa oli, mutta sitä luokkaa mä en sentäs voittanut xD)
Tässä lienee kaikki osallistujat+tuomarit(?) Näistä olin tavannut ennemmin vain kisojen järjestäjän, Kht Dominionin ja Kht Tuiskun :D
Ootteko muuten huomannut, että nää mun palkintokuvat on otettu aina kauheen kaaoksen keskellä?  (kattokaa; teippirulla, sipsipussi, tietokone, kuulokkeet, hevosen raato ja ties mitä!) XD 
Kuitenkin, kisojen saldo; kaksi pokaalia ja kaksi kukkakimppua (molemmille hepoille), kaksi voittoloimea (molemmille) sekä seitsemän ruusuketta :D +toi kisanumero tuola kans Cx Oli kyllä hienot palkinnot ja muutenkin tosi kivat kisat! :)

Sitten vielä pieni äänestys; Mistä näistä kolmesta hevosesta haluaisit seuraavaksi esittelyn; Nona, Tekiila vai Fasu? (kuvat yms. löytyy Hevoset- kohdasta tuolta ylhäältä^) Sanokaapas kommenteissa ;) (myös jo instagramissa aikaisemmin äänestäneet saavat äänestää täälä uudelleen ;) )

20 kommenttia:

  1. Nonasta :3
    ~Muta Mursu :3

    VastaaPoista
  2. Fasusta
    ~Krisu (kht mercur)

    VastaaPoista
  3. Vaikkapa Nonasta :) Kiva postaus, ois ollu kiva nähdä videota tuosta sun kürista. c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti kisoista ei tullut yhtään videota :/ Olis kyllä ollu iteki kiva nähä, miten se meni xD

      Poista
  4. Anonyymi10/16/2015

    Tekiila

    VastaaPoista
  5. Nonasta💕💕 Ja kiva postaus niinkuin aina! :3

    VastaaPoista
  6. Hyvin meni! Ja TEKEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE ;D

    VastaaPoista
  7. Kht Koivuharju10/17/2015

    Fasusta esittelyä toivoisin

    VastaaPoista
  8. Anonyymi10/18/2015

    Toivotaan fasusta esittelyä

    VastaaPoista
  9. Nonasta :3

    ~Jenspa:3~

    VastaaPoista
  10. Anonyymi10/18/2015

    Nona -kht_crescentmoon

    VastaaPoista
  11. Anonyymi10/21/2015

    Fasu
    -Vyyhti :D

    VastaaPoista
  12. Anonyymi10/21/2015

    Muuten, tosi kiva postaus !

    VastaaPoista