10/07/2015

Olipa kerran tavallinen Sunnuntai...

...mutta tavallisesta Sunnuntaista ei tullutkaan tavallinen Sunnuntai. Aamulla päätettiin, että hei, mennään käsityömessuille kiertelemään. Lisäksi oltiin edellisenä(kö?) päivänä sovittu parin kaverin kanssa, että he tulevat meille. Näin tavallisesta kotisunnuntaista tuli aivan jotain muuta:
Aamupäivällä lähdettiin siis Seinäjoen käsityömessuille äidin ja pikkuveljen kanssa (pikkuveli ei olisi halunnut tulla mukaan, mutta tuli silti, koska käytiin kaupoissakin xD). Messuilta ostin kuvassa näkyvät asiat; Beigen Brazilia- langan, vaaleanpunaisia ja violetteja strasseja (on sielä vaaleanpunaisten seassa hopeisiakin xP), neljä klipsua, kahta eri väriä (mustia ja tollasia tumman pronssin värisiä), sekä yhteensä kuusi neonväristä lukkoa (vaaleansininen, vaaleanvihreä ja pinkki) :3 Muutenkin tuola käsityömessuilla oli kaikkea siistiä, vaikka oon ollut sielä jo ainakin kahtena edellisenä vuotena, mutta kuitenkin aina on niin paljon uutta ja kivaa ;D
Käsityömessuilta kotiuduttuamme olin puolisen tuntia kotona "rentoutumassa" (tein tilarille suitsia), kunnes sitten Essi (Kht Susiluoto) ja Laura tulivat meille. :) Essin oon tavannut aikasemmin Ilmajoella Särkyneen sillan markkinoilla ja Laurahan nyt onkin monta kertaa ollut meillä ja näkyillyt joissain postauksissakin :D
(Laura sielä säätää xD) Käytiin ekana maastossa; eka mentiin sänkipellolla, sitten kahdella heinäpellolla, pienen metsäkaistaleen poikki heinäpellolle ja sitten tietä pitkin takaisin meille :D Pituutta lenkille ei tullut kovinkaan paljon, mutta saatiin siihenin kulutettua noin 20 minuuttia. Maastossa tytöt olivat omilla hepoillaan ja minä Tuikulla.
Maastoilun jälkeen mentiinkin sitten heti hyppäämään. Ensin mentiin tietysti lyhyet alkuverkat, ja alettiin sitten hyppäämään ensin oikeaan kierrokseen pientä parin esteen harjoittelurataa ja sitten vasempaan vähän erilaista, näissä esteet olivat 30-40cm.
Essi sai mennä alkutunnin Tekiilalla.
Laura sai ratsukseen Nonan. Essi ja Laura vaihtoivat sitten lopputunnista heppoja :D
Minä menin koko tunnin Fasulla, joka olikin innoissaan päästessään pitkästä aikaa hyppäämään :D (Niin, oon tosiaan ostanut uudet lenkkarit xD)
Tekiila kattoo kameraan .3 Ja Tuutikki pöllöilee taustalla Cx
Kun oltiin tarpeeksi hypitty molempiin kierroksiin verryttelyksi, alettiin hyppäämään viiden esteen rataa, jossa esteiden korkeudet olivat noin 40-55cm.
Vaihdettiin sitten jossain vaiheessa järjestystä, jossa esteet hypättiin, jotta tuli jotakuinkin tasavertaisesti hypättyä molemmissa laukoissa.
Kaikki kolme heppasta toimivat oikein mukavasti koko estetunnin ajan :D 
Hyi kauhee, puomi lentämässä päin xD Se osu mun jalkaan ja otti vähä kipeetä (en itseasiassa tajunnut, että Laura tiputti, tai siis potkaisi puomin alas pois ennenkuin se osui mun jalkaan) :´D
Pitääkö nyt vielä sanoa, että kiva päivä oli, kiitos molemmille :3
Perjantaina Vinku (Kht Diary) tulee meille pariksi yöksi ja Lauantaina mennään kepparitunnille, joten viikonlopulta (tai alku syyslomasta) luvassa postausta sitten, mikäli ette oo jo ihan kyllästyneitä sellasiin? :´D
Mutta joo, kiitän ja kuittaan, seuraavaan kertaan! :D
Söpöjä pikkuisia lukkoja, eikö vaan? :3 ;)

8 kommenttia:

  1. Miulla on samanlaiset lenkkarit cx

    VastaaPoista
  2. Hihii, mitäköhän kaikkea me tehdäänkään... Cx Ja noi lukot on tosi suloisia (voiko lukoista sanoa edes niin... xD)! ;3;

    T: Vinku

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus! Voisitko tehdä videoita sun blogiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :3 Ja blogiin ei pysty lataamaan kovin pitkiä videoita, joten lataan videot Youtubeen, joskus tosin tännekin lisäilen niitä youtuben kautta ;)

      Poista
  4. Anonyymi10/08/2015

    Mun whapin mielestä noi lukot oli niin 5/5 xD mutta kuten aina oli kiva postaus :33
    ~LauLau, kht Nikita

    VastaaPoista
  5. Anonyymi10/09/2015

    Ihana postaus! Ja noi lukot on kyllä tosi söpöt x3

    VastaaPoista
  6. Anonyymi10/11/2015

    Ois kiva tulla ens kesänä leirille (jos siis sillon enää järjestetään leirejä) mut taitaa jäädä vaan haaveeks :[ sen verran on matkaa sinne asti Joensuusta ja junakaan ei oo ilmanen :P Sulla on hienoja heppoja ja ihania kissoja <3

    VastaaPoista