11/30/2018

Tilarit

Tässä kuussa on tullut testattua paljon muutoksia etenkin hevosten tekemisessä. Lähtien täysin uudesta kaavasta, myös harjan ja silmien tekotavat on muuttuneet. Uuden mallin, eli 2019 mallin hevosten lisäksi vielä on saatavilla 2018 mallin hevosia. Vanhemman mallin hevoset on tehty eri kaavalla, mutta käytän niissä jo uutta harjantekotapaa. 2019 vuoden malliin kuuluen nyt on saatavilla erikoisemmat, värilliset silmät lisähinnasta. Tarkoitus on saada hevosista entistä kestävämpiä ja ulkonäöllisesti laadukkaampia, joten myös hinnat ovat nousseet hieman (materiaaleja ja työtunteja kuluu enemmän). 

Myös täysin uudistuneet tilaussivut ovat auenneet, joskin ovat vielä loppusilausta vailla. Lisäksi varustemateriaaleista pitää vielä ottaa kuvia.

Ensimmäiseksi esittelen teille 2019 mallin mukaisen hevosen. Hevonen tummanruskeasta karvakankaasta erikoisemmalla tähtipiirrolla. Tämän silmien väriksi valikoitui ruskea. Vaikka tykästyinkin tähän hirmuisesti, löytyy se silti myynnistä.



Ruskeasta pehmokankaasta tehty hevonen paksummalla merkillä. Harja mustaa mohairia, pituudeltaan 20cm. Uuden tekotavan myötä hevosten harja on hieman paksumpi, mitä ennen ja sen pitäisi kestää rajumpiakin otteita.


Velboatilari läsillä ja villalankaharjalla. 
Parin hevosen kohdalla nyt harmitaa täytteiden huono laatu, mistä johtuu hevosilla näryppyjä. Eipähän tarvitse ostaa tuota huonoa vanua enää...


Fleecestä tehty perushevonen harmaalla harjalla. Toinen silmä on herasilmä. Tälle meni mukana harmaat suitset tuteilla ja koristeilla sekä kuvan riimu.

En huomannut kuvatessa valotuksen olevan pielessä tässä kuvassa, eikä suitsista tullut muita kuvia, joten laitan tämän silti tähän, koska suitset olivat mielestäni aika kivat. :)


2019 mallin hevonen vaaleanruskeasta mikrovelboasta. Myös tämä on myyntihevonen. Tältä löytyy katkonainen tähtipiirto, Huurre -harja ja sininen sekä ruskea silmä.



Musta karvakangastilari mohair-harjalla ja jauhoturvalla. Merkkeinä tähti ja turpapilkku.



Valegron varmaan muistattekin aiemmasta postauksesta. Valegro on tehty shampanjan värisestä pehmokankaasta villlalankaharjalla. Papurikkokuviointi, tummennokset, tähti ja turpapilkku. Ori tosiaan jäi omaan talliin asumaan, ainakin toistaiseksi. :) Myös Valegro on tehty 2019 mallilla.



Tuttuun tapaan voi taas kommentoida alas suosikkihepan ja vaikka mietteitä tuosta uudesta kaavasta ja uusista silmistä! :)

4 kommenttia:

  1. Anonyymi12/01/2018

    Noi uudet tilaussivut on kyllä tosi kivat ja selkeät!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi12/14/2018

    Ihania heposia kaikki! Osaisimpa tehdä itsekin... Omasta mielestäni ihanin oli tuo kakkonen, vaikka kaikki ovatkin niin ihania <3. Voisitkohan tehdä joskus ohjeen tuosta 2019-mallin silmästä? Se on niin elävän näköinen ja persoonallinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Katsotaan jos joskus tulevaisuudessa. :)

      Poista
  3. Anonyymi2/20/2023

    Hei! Minkä hintainen on tuo musta hevonen?

    VastaaPoista