12/31/2015

Vuosi 2015

Vuodesta 2014 tekemäni postaus löytyy tästä (*klik*)
Mitä vuosi 2015 piti sisällään?
Järkytetään teitä ensin kauhealla kuvalla; ensimmäisiä 2015-vuonna ottamiani kuvia on tämä. Kaoottinen kaaos huoneessani. Kangasvuori, joka sisältää tilpehöörilaatikon, pehmoleluja ja ties mitä. Täydellinen kaaos. Hyi jestas kuinka siivoton olin xD Kankaat eivät suinkaan enää "asu" huoneessani, ja muutenkin tavarat ovat näin vuoden kuluessa löytäneet omat paikkansa xD

Keväällä oli noinkin paljon lunta :o Saa nähdä, onko keväällä 2016 miten paljon lunta. kuvassa oleva hevonen on Norne, jonka olen myöhemmin myynyt Kht Sakuralle.

Leo: "Moi, mä oon Leo". Katatu: "Heei, hetkonen! Leo, etkai sä menny kameran eteen?" Kuvassa ratsastan Sepellä, jonka olen myös myynyt. (+kuten näkyy, kissat oli ulkoilemassa xD)

Kuvia on tullut räpsittyä monia tuhansia, niin keppihevosista, kuin muustakin. Kehitystäkin on tapahtunut huomattavasti.

 Vuoteen 2015 on myös mahtunut paljon surua; yksi minulle tärkeimmistä ihmisistä lähti pois elämästäni.

Koimme yhdessä sanoinkuvaamattoman hauskoja hetkiä, en vaihtaisi niistä sekuntiakaan pois. Tapahtui mitä tapahtui, tuo henkilö tulee aina olemaan kenties elämässäni eniten vaikuttanut henkilö ja haluan muistaa hänestä vain hyvää.
Kiitos ja anteeksi. (enempää en kerro, mitä tapahtui, joten turha kysellä xP)

Vuoden varrella oon saanut hurjan määrän uusia kavereita :)

Koko vuoden aikana oon viettänyt monia mukavia päiviä uusien kuin myös vanhojen kavereideni kanssa.

Olen tehnyt uusia asukkaita talliini, ja myös myynyt joitain tallissa asuneita hevosia. Kuvassa Gribba, joka asusteli tallissa keväällä ja kesällä.

Otin osaa lähes kymmeneen kisaan pitkin vuotta ja sijointuinkin niissä hyvin. :)

Laskiskelin, että nyt kahden vuoden aikana oon voittanut 80 ruusuketta ja viisi pokaalia (lähes kaikki kuitenkin vuonna 2015)

Pidin kesällä kolme unohtumatonta leiriä, joilla kaikilla oli yhteensä 30 henkilöä. Kuva vuoden ensimmäiseltä leiriltä :)

Leireillä tutustuin mahtavaan porukkaan ja sain huimasti myytäviä juttuja myytyä.

Ennen kaikkea, leireillä oli hurjan hauskaa, en vaihtaisi noista hetkistä yhtään pois :3 (Ensivuoden leiri-info tulle sitten keväällä, luultavasti jo Tammikuussa, joten pitäkää silmänne auki ;) Vuonna 2016 olisi tarkoitus pitää myös kolme leiriä)


Kynsilakkaa mulla on ollut läpi vuoden, kuvassa Halloween-lakkaukseni :3 (aah, ihanan pitkä pikkurillinkynsi. Kasva pian takas :3)


Vuoden aikana mulla oli kaksi ylläpitohevosta, ensin kesällä Kreemi ja nyt syksyllä Caddy.


Laskeskelin, että olen tehnyt noin 50 hevosta tänä vuonna. Tavoitteeni, ja samalla uudenvuodenlupaukseni on, että teen ensivuonna ainakin 80 hevosta. Tilarijonossa tulee siis olemaan aika useinkin neljä paikkaa. (niin, ja tilarien hinnathan nousevat 1.1.2016 ;) )

Oon kehittynyt hurjasti tän vuoden aikana hevosten tekemisessä. No, ainahan sitä tekemällä kehittyy :D

Hevosten lisäksi myös mä ite oon kehittynyt ihmisenä, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Kuntoni ja kestävyyteni on kasvanut. Este-ennätykseeni (140cm) en päässyt tänä vuonna, mutta 130cm, ja muistaakseni 135cm ylittyivät.

En oo tätä harrastusta lopettamassa nyt, enkä varmaankaan tulevana vuonna. Keppihevoset tuo eniten iloa mun elämääni, enkä aio luopua niistä helposti >:D

En olisi voinut uskoakaan pari vuotta sitten, että mulla olisi faneja, ihailijoita. En olisi voinut uskoa, että saan jopa joululahjoja faneiltani, kuin myös kavereiltani. Fanipostiakin oon saanut. Seuraajamäärä instagramissa senkuin kasvaa ja kasvaa, kuin myös blogin lukijamäärä. Tää kaikki on niin huikeeta, kiitos. :3
Näistä paketeista vielä kaksi odottelee saajiansa :3

Sitten vain katse kohti uutta vuotta.

Kiitos kaikille mukana olleille ihanille ihmisille (ja mikseipä eläimillekin). Kiitos kuluneesta vuodesta ja iloista uutta vuotta 2016! <3

12/25/2015

Mitä Katatu tekee jouluaattona? MyDay

Heijssan ja välkommen! Syystä tai toisesta olet eksynyt lukemaan Katatun jouluaatto-MyDayta. Ois kivaa kuulla, miten teidän jouluaatto yleensä kuluu, joten käykääpäs kertomassa alas kommentteihin? :3
Heräsin ja nousin seitsemältä.

Puin ja laitoin hiukset :3

Instagramin selailua

Aamupalaa (suklaamysliä), musiikkia ja joulukuvien muokkaamista. P.S. olin syöny jo puolet tossa vaiheessa xD P.P.S. Kyllä, täytän naksukipon aina ihan täyteen, naksujen tai myslin pitää peittyä maitoon :p

Kuvan julkaisu Instagramissa (@khtchiaro)

Joulukalenterien avaaminen

Mulla oli siis Kinder ja Haribo :3

Poneille joulutamineet päälle :3 Huomatkaa kaoottinen kaaos- varusteteline tuossa vasemmalla xD

Affairille ja Pojullekki joulujutut päälle

Sitte kävin ottamassa eilen valmistuneesta tilarista kuvia.

Disneyn Joulusuosikkeja :D

Avasin kaks mulle tullutta kuorta, toisessa oli ylisöpö itsetehty kortti Kht Sololta, kiitos siitä :3 ja toisessa kortti+50€ :)


Aloitin ompelemaan tilaria, jonka palat olin leikannut edellisenä iltana.

Seuraavaksi oli vuorossa kirjahyllyn järjestäminen. (kiinnittäkää huomiota erityisesti vasempaan puoleen) Ennen...

...ja jälkeen :D

:3 Suurimman osan ruusukkeistani (joita joskus laskin olevan 80 :o) laitoin yhteen laatikkoon, koska ne oli kauheena läjänä hyllyn päällä xD

Sitten (klo 11) jouluruokaa :3 (tässä ei vielä ollut katettu kaikkea, mm. laatikoita yms.)

Ruoan jälkeen katoin videoita tavanomaisessa asennossa xD

Sitten maastoilemaan Fasun kanssa :3

Tai no, en saanut kuvaajaa maastoon, niin otettiin kuvia vain kotona xD Mutta mentiin sitte kyllä sen jälkeen maastoilemaan Cx


Maastoilun jälkeen söin joulukalenterien tuotot, päivitin sovelluksia ja luin kirjaa.

Sitten pelailin Star Stable Onlinea.

Kuvien läpikäymistä&poistelua, koska mun tietokoneen kiintolevy on ihan täynnä... jollain on _vähän_ liikaa kuvia xD Ja samalla tietty pelailua puhelimella :3
Samalla taisin julkaista tuon Hyvää joulua- postauksen tänne blogiin ;)

Laiskoja kisuleita köllöttelemässä :3

Menin hyppimään Jupilla. Kyllä, jalkani on läpinäkyvä xD Sen siitä saa kun on huono valo ja yrität ottaa kuvia


Korvut :3

Lisää korvia :3 Eiks ookki jouluista? xD

Juppeli sotki turpansa jossain >:D (tiesitteks muute, että tää >:D -"hymiö" näyttää toisinpäin tontulta; <:D , katokaa, sil o tonttulakki xD)

Edistin tilaria jo peräti tuohon asti

Sit pelattiin pikkuveljen kanssa ristinollaa xD


Saaks nää jo jakaa? x33

Valoja :D Noista noi vasemmalla olevat enkelit, toi heppa ja lumiukko (oikeella) on mun Cx (+toi koristejoulukuusiki on mun xD) (mutta oon noi kaikki lahjottanu yhteiseen käyttön Cx) Ainiin, ja noista ton vasemmalla olevan enkelin (joita on täs kuvas kaks samanlaista, toinen mun ja toinen pikkuveljen) sain joululahjaksi mummalta.

Lahjat jaettiin. Tossa mun lahjat ^

Ja avattiin :3 Sain karkkejaaa, kaks paitaa, 70€, kortteja, ens vuoden kalenterin, sleissien varusteita, villasukat, korin...

...kaks kulhoa, kaks lautasta, kahet pitkikset, yöpaidan ja maton :3

Niin, ja rasvaa+shamppoota :3 (eiks ookki söpöjä? Cx)
Paria joululahjaa en vielä saanut ollenkaan, saan ne vasta kun tapaan ens vuoden puolella pari tyyppiä :D Keppariharrastajia, ja hyviä ystäviäni, siitä lisää sitten ajallaan ^.^

Sitten saunaan


Saunan jälkeen katottiin Joulupukki ja noitarumpu + syötiin konvehteja ja juotiin limsaa. (Pommakkipullo hyökkää tuolta oikeelta! >:D)

TV:n katsomisen jälkeen höpöttelin Whatsapissa (huomatkaa keskusteluista Katatu faniryhmä- niminen ryhmä xD Olin suorastaan järkyttynyt ku jotkut loi sen sillon joskus xD

5/5 vaatetus xD Sain noi pitkikset nyt lahjaksi ja muistin, että mullahan on niihin mätsäävä paita xD Affair kattoo; -Hei Katatu, onks sulla herkkuja? x3 Poju: -HU? Missä? Herkkuja? *hämmentynyt*

Sitte jatkoin ompelua ja kuuntelin musiikkia :3

Loppuilta (lähes 3 tuntia) menikin kuvien läpikäymisessä+poistamisessa+kopioimisessa muistitikulle ja muussa kivassa Cx Sain vähän tilaa koneelle ja senkin tilan täytin sitten kun siirsin kuvat kamerasta koneelle, jotta voisin tehdä tän MyDayn Cx

Noin 21.30 iltapalaksi banaania ja sitte nukkumaan :D

Pitäis kai jossain vaiheessa tehdä MyDay ihan videolle, mutta tähän asti mulla ei oo ollut mahdollisuutta siihen, ehkä sitten kun/jos lukion jälkeen muutan omaan kämppään, jossa voi höpötellä rauhassa xD