12/31/2018

Vuonna 2018 valmistuneet hevoset

Jälleen on yksi vuosi tulossa päätökseensä, joten on aika summata yhteen kaikki 2018 vuonna valmistamani hevoset. Sain vasta tänään viimeisen myyntihevosen valmiiksi, joten sen takia postaus tulee vasta näin vuoden viimeisenä päivänä.

 Tällä kertaa kokosin kuvat kollaaseiksi edellisvuosien yksittäisten kuvien sijaan. Ei mulla kai lisättävää, siirrytään katselemaan, millaisia hevosia tein tänä vuonna. Myös kehityskaarta on hyvä seurata näistä kollaaseista. Kommentoikaa ihmeessä alas suosikkinne tai vaikka koko kuukausi/kuukaudet ja mielipiteitä siitä, olenko kehittynyt parempaan suuntaan keppihevosten tekemisessä? Mielestäni olen, mutta tokihan joukossa voi olla niitä, jotka tykkäävät vanhemmista "tekeleistäni" enemmän.


Viime vuonna (2017) tein 73 hevosta, mutta tänä vuonna 63, eli kymmenen vähemmän. Tavoite oli muistaakseni tehdä vielä enemmän kuin viime vuonna, mutta jäin tavoitteesta kaikkien kiireiden takia. :'D Noh, ensi vuonna uusi yritys (ehkä).

Hyvää uutta vuotta 2019! 

12/30/2018

Joulun tilarit

1.
Fleecestä valmistettu tilari jauhoturvalla ja läsillä. Tämä tehtiin mallikuvan mukaan, joten tälle tuli toisesta simästä herasilmä, vähän tummennosta ja pinkkiä turpaan.



2.
Toinen tilari. Valmistettu ruskeasta velboasta, jota täytyykin tilata lisää pikimmiten. Ihan perushevonen beigellä harjalla. Hevosen aachensuitsiin tuli pehmusteet ja strassit.



3.
Myyntihevonen harmaasta fleecestä. Sinisillä silmillä ja 20 cm tummanharmaalla harjalla. Tällä on paksu tähtipiirto ja hieman pinkkiä turvassa.




4.
 Kolmas hevonen on myyntihevonen upotetulla kirjavuudella. Materiaaleina vaaleanharmaa ja valkoinen fleece. Harja on valkoharmaa mohair -harja.


5.
Kuukauden ja vuoden viimeinen hevonen on mustavalkokirjava varsa Teddy -harjalla. Tällekin tein siniset silmät. 
Nämä kaksi viimeistä myytävää lisään myyntiin ensi vuoden puolella, mutta jos joku haluaa ne ostaa, voi laittaa sähköpostia tai viestiä Instagramissa.



Kommentoi alle lempparisi. :D

12/24/2018

Vuoden hevonen

Aivan aluksi haluaisin toivottaa kaikille 

Hyvää joulua!


Sitten siirryn tämän postauksen keskeiseen aiheeseen, eli vuoden hevoseen. Instagramissa oli noin viikon ajan mahdollista äänestää vuoden hevosta Kht Chiaroon. Tilanne vaihteli alkuvaiheessa todella rajustikin, mutta tasoittui loppua kohti Sunshinen ja Soakerin keskiseksi taistoksi. Lopulta Soaker voitti 108 äänellä Sunshinen 106 äänen. Itse olin tosi yllättynyt tuosta Sunshinen suosiosta, sillä tamma ei ole ollut tallissa vielä kauaa, eikä monikaan sitä varmaan tunnista (tai sitten olen täysin väärässä). :o

Perinteisesti vuoden hevonen sai ruusukkeen, Soakerille valikoitui tälläinen mustavioletti. Edellisvuosien vuoden hevoset olivat Tuikku (2016) ja Jupi (2017).


Mitäs muuta keppihevospuolella on tapahtunut?
Ennen joulua pidin pienet kunnostustalkoot tallini asukkaille. Poju oli tosiaan jo aiemmin pesussa ja uudelleentäytössä, mutta nyt selvitin orin harjan (erottelin jouhet toisistaan). Seuraavaksi oli vuorossa Nadian uudelleentäyttö ja harjan paksunnus + jouhien erottelu ja sen jälkeen samat toimenpiteet Jupille. Soakerista korjailin muutaman heikon sauman ja tasasin harjaa. Valegrosta olen saanut hyvän tarjouksen, eikä sillä ole vielä mulle tunnearvoa, joten saatan sen myydä, joten en oikeastaan tällä hetkellä laske sitä tallini asukkaaksi. Niin ja Jokeri on yhä myynnissä. Sunshinen sen sijaan kunnostin jo silloin kun se mulle saapui (mm. satunnaisten liian pitkien karvojen lyhennys turvasta ja harjan tasaus).


Mitä muuta olen tehnyt joulun alla?
Pakko myöntää, että olen pelannut aivan liian paljon Star Stable Onlinea. Raaskin nimittäin vihdoinkin ostaa star riderin. Nimeni on Beatrice Skyroad ja pelailen Carrot Cove -serverillä, viestiä ja kaveripyyntöä saa vapaasti laittaa. :) 
Valmistuin ylioppilaaksi 5.12. joten nyt olen saanut nauttia välivuodestani, mutta joulun jälkeen alkaa taas keikkatyöt.
Lisäksi olen suunnitellut jotain ensi vuodelle. Jotain, mistä tekin saatatte tykätä. Chiaron suositut leirit nimittäin saattavat tehdä paluun! Näiltä näkymin olisin pitämässä 2-3 leiriä kesän aikana, tarkempaa infoa tulee kun saan suunitelmia tehdyksi. Vaikka viime kesä oli ikimuistoinen ja ehkä elämäni paras, silti taka-alalla kalvaa leiri-ikävä. :D Neljän kesän aikana niistä tuli niin osa kesäloman rutiinia, joten ajattelin taas järjestää leirejä.


Valitsitteko te talliinne vuoden hevosen? Itselle siitä on ainakin tullut osa joulun rutiineja. :)