7/07/2014

Leireilyä

Toinen järjestämäni keppihevosleiri on nyt ohi. Hile tuli jälleen avustajaksi.

Perjantai
Leirille oli vielä edellisenä päivänä tulossa yhteensä viisi henkeä, mutta se supistuikin kolmeen Perjantai aamuna.
Hile saapui kymmenen maissa, jolloin veimme heti Hileen tavarat leiripaikkaan, jonka jälkeen koko paikka räjähti! XD
Myyntiponit pitkin lattiaa, karkit pitkin sänkyä, vanut pitkin sänkyä, tavarat hujan hajan, lakana mytyssä sekä otus, jolla on viaton ilme, ja kaikki tämä alle puolessa tunnissa! Cx


Sitten mentiin kentälle höntsäilemään:
Hile otti tietysti Rommien (suu täynnä karkkia) Ja minä sitten otin tuon vuonohevosen, Principe Roycen

Romppuliini- pikkukirahvi 
 
Mitää ihmettä? 

Se varmaan juonii jotain, koska sillä on tollanen ilme
 
 Hän keskittyy 8D

Hoblaa, hoblaa Cx
 
 Alkoko hengästyttämään jo pienen ravailun jälkeen? 8D

 Minä nätin asentoni ja Principe Roycen kanssa.

Se hyppäs kauheen korkeelta Cx

-Me hullut Cx

 
Odoteltiin sitten noin tunnin verran toista leiriläistä, Iidaa.
Mitenkäs meidän odottelu sujui? No se sujui oikein rattoisasti, puussa kiipeilemällä.
 
 Mentiin sitten Iidan saapumisen jälkeen hyppäämään: Hile Rommiella, Iida Primalla ja minä Jupilla :D

Tuossapa Iida ja hevosensa Prima

 Ei sitä riippumattoa noin kuulu käyttää! XD

Meillä menee tosta pellon poikki ihana pikkupolku leiripaikkaan :3

Sitten vaan oltiin hetken, syötiin karkkeja ja höpöteltiin.
Seuraavana lähdettiin sitten maastoilemaan, Hile Jupilla, minä Nornella ja Iida Primalla.
Jupilla on lentelevä harja ja suloinen ilme

Apuvaaa, se kuvaa mua

Vaihdettiin loppumatkaksi hevosia Hileen kanssa, eli Hileelle Norne ja mulle Jupi


 O_O Mitä se aikoo?

Sitten oli laiskottelutauko, eikä Hile jaksanut edes nousta enää ylös ottamaan limsaa :D

Lepotauon jälkeen mentiin kentälle, mentiin yleisratsastusta ja puomeja kaulanarulla, no Iidalla oli suitset mutta mulla ja Hileellä ei :D
Tunti sujui oikein hyvin, Hileen juonitellessa meille seuraavan tunnin ohjelmaa- koulurääkkiä :D
Hirmuisen pelottava otus Cx

 
Hahahaha XD Jupin oli näköjään ihan pakko kurkata kameraan kun ratsastettiin sen ohi


Sitten oli vuorossa myyntitavaroiden esittelemistä ja höpöttelemistä

Pakkomyyntiä Cx "-Osta tästä tälläänen otsapanta, saat halvalla"
Muhahahaa, Hileeltä Iida ei ostanut mitään, mutta multa se osti, joten Hile yritti pakkomyydä sille. Cx

Kun jaksettiin raahaantua kentälle niin mentiin sitten kouluratsastusta
Tässäpä Hile harjoittelee kouluratsastusohjelmaansa XD

Sitten Hile piti meille koulurääkin (valmennuksen) ja sitten vuorostamme me Iidan kanssa pidettiin Hileelle esterääkki, jonka jälkeen pidimme taukoa kun äiti kävi tekmässä meille kisoihin esteradan. Me ei Iidan kanssa valitettu, mutta Hile vallitti kipeitä jalkojaan melkein koko estevalmenuksen/-rääkin ajan. 8D
Tauon jälkeen tutustuttiin rataan ja sitten kisattiin!
 Iida kisasi Tellulla, Hile Rommiella ja minä Principe Roycellä.

Lämmittelyä ennen kisaa.. Vaikkei siinä ollut 110cm estettä, mitä minä kuvassa hyppään Cx

 Hihih XD Hyppyasento 5/5 ..

.. ja samoin tässä XD
Toi este oli siis 105cm pysty

 Hileelle jaRomielle tuli pudotus jo toisella esteellä :D

 Arvatkaas kuka voitti? Cx
Iida ja Tellu tuli kolmanneksi ja Hile toiseksi
 
Vielä illalla yhdeksän maissa mentiin pyöräilemään, äitikin tuli mukaan. Tehtiin noin 20km lenkki ja käytiin keskustassa syömässä jäätelöt.

Sitten olikin ensimmäinen päivä ohi, aika mennä nukkumaan... Nojoo, käytiinhän me vielä yömaastossa kun oltiin katsottu kauhuelokuvaa.



Lauantai
Herättiin joskus ennen yhdeksää, jolloin mentiin aamupalalle, tunnin myöhässä
Hetken sitten löhöiltiin leiripaikassa, kunnes lähdettiin ratsastelemaan kentälle
Minä ja Poju


Minä sitten vaihdoin hevosta kun siirryttiin tuonne leiripaikan kentälle. Menin Tuikulla


Kun vielä oltiin ratsastamassa niin Iidaa tultiin hakemaan. Jatkettiin Hileen kanssa vielä hetken tuntia, mutta sitten mentiin sisälle täyttämään hevosia ja pelleilemään vanulla Cx

Sitten lähdettiin maastoon. Mentiin pellon poikki kesämökillemme, jossa syötiin karkkeja ja juotiin limsaa
Näin käy kun samassa varjossa on ratsastaja ja keppihevosen korvat Cx

 
 
Päivällä äiti piti meille jonkinlaisen leikkimielisen estekisan ja vaateviestin.Vaateviestissä piti pukea vaate, kiertää rata ja taas uudestaan ja uudestaan :D
 
Loppupäivä meni kentällä höntsäillessä, syödessä karkkia, täyttäessä keppihevosia ja varusteita tehden. Laitettiin myös ulkoasut uusiksi blogissa ja kotisivuilla. :)
 
Lähdettiin yöllä taas pyöräilemään, kymmenen maissa.

Karkki ja trippitauolla- olihan sitä nyt pakko tuolla yli 30km matkalla pitää kolme "evästaukoa"
 
Joskus ennen keskiyötä sitten saavuttiin takaisin leiripaikkaan ja katsottiin Anromedaa ja herkuteltiin. Sitten kävimme nukkumaan.
 

Sunnuntai
Herättiin, käytiin aamupalalla ja pakattiin Hileen tavarat. Sitten lähdettiin kohti Lapuaa ja oltiin äidin kanssa auttamassa tekemään koira-aitausta seuraavat viisi tuntia. :D Käytiinhän me Hileen kanssa maastoilemassakin.
Mää sain ajaa Mypellä :3 
 
Vielä tosiaan olis se kolmas leiri, 18.-20. Heinäkuuta, paikat ovat näin alustavasti jo kuitenkin täynnä.
 
Olettekos te käyneet keppihevosleireillä? :)

4 kommenttia:

  1. Noi Hileen hiukset *-* Ihanat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! 8DD Ne pitääs värjätä uuelleen, ku on niin haalistunu XD

      -Hile

      Poista
  2. Anonyymi7/07/2014

    Näytti hauskalta:) Voi,kunpa mä oisn pässyt.... Toi seuraava leiri ois just semmoseen aikaan,kun ehkä pääsis,mut se ois eri asia meniskä junat samoihin aikoihin.....
    -Nennu,Kht RunoRatsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jebulis, hauskaahan se olikin. ;) Kyllähän sinne vielä yksi voi mahtua. ;) Niin, ne junathan on sitte se "suurempi" kysymys, että kulkeeks ne sopivaan aikaan..

      Poista