7/29/2014

Kisoihin & Ostoksia

Aloitetaampa hankinnoista. Lähdettiin tänään Seinäjoelle, ei ollut mitään "päämäärää", mentiin vaan Seinäjoelle. Käytiin parissa kaupassa, joista mukaan lähti kaikkea jännää Cx Mukaan tähän hankintapostaukseen eksyi myös sellaista tavaraa, joita olen saanut jo hieman aikaisemmin jostain :D
Ensin asiaan liittyvät: Sinisiä, valkoisia ja "kullattuja" paperikukkia ruusukkeita varten, Puro batik- lankaa, neljä kissankaulapantaa, joista tulee jotain keppihevosille, kolme kappaletta (ovat päällekkäin kuvassa) sinisiä pieniä muovikulhoja ja avaimenperäkuolaimet (sain yhden hevosen mukana).
Sitten asiaan kuulumattomat tavarat: kaksi paitaa, CollectA seepra, oranssiharmaata kangasta, josta olen jo tehyt itselleni paidan (näkyy joissain edellisten postausten kuvissa) ja tuallaasia sinisiä pompuloita ;) Niinjoo, onhan sielä takana mun pikkuinenkin. :3 <3 Lenovo Flex 15 kosketusnäyttöinen kannettava tietokone, jonka tosiaan oon saanut muutama viikko sitten. <3 (se on siis nimensä mukaan fleksitietokone, eli sen saa taitettua tuollee)


Sitten niihin kisoihin. 
Olen tosiaan ensiviikon alussa, Maanantaina 4.8 menossa noihin Kht Mäksylän ja Kht Walerien kesäkisoihin. Osallistun varmaankin kaikkiin luokkiin ja mukaan pääsevät Jupi ja Kaakao. Menen jo Lauantaina tuonne Kht Mäksylään yökyläilemään, joten luvassa on heppailua, keppiheppailua ja kaikkea muuta jännää. Cx
Kisoissa on este- ja koulukisat, sekä näyttelyt, joten menkääpäs lukemaan lisää täältä, vielä mahtuu mukaan! ;)
Tuola kisoissa otan sitten myyntipöydän, joten sinne tulossa myyntiin keppihevosia, niiden varusteita ja ehkä jotain muutakin. ;) 
(Psst. Otan sinne myyntiin sellaisia keppareita, joita ei ole vielä netissä myynnissä, tietenkin alennetuin hinnoin ;) )

Siinäpä esiintyy toinen kisojen järjestäjistä, eli L i e k k i ja taustalla on -Noppa-  ;)

Oonpas mää ollu ahkera näiden postausten kanssa.. Ehkä hieman liian ahkerakin. No anteeks, on vaan ollu niin paljon aiheita ja höpistävää. Cx Ehkä mä jätän ne videotki muutaman päivän päähän.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti