7/20/2017

Jatkoa ratsuponikasvatukselle


Kukas tämä kaveri on?

Kesken Hypotermia-leirin iski tunne, että on pakko päästä jatkamaan tauolla ollutta ratsuponikasvatustani. Tuumasta toimeen, sillä leirin jälkeen aloitin suunnittelemaan ja toteuttamaan uutta hevosta. Lähdin tekemään päistärikköä tammaa. Suunnitelmissa on toteuttaa lähiviikkojen aikana myös toinenkin hevonen, tosin sen suunnittelu on vielä aivan kesken.


Kyseessä on kanadalainen ratsuponi tamma, Jupin ja Sashan jälkeläinen. Ristin hänet Nadiaksi. Kokonimekseen Nadia sai CH.Panamena pitkän ja vaivalloisen miettimisen jälkeen. Nadian keskeneräiset sivut löytyvät tästä linkistä.
Väriltään Nadia on päistärikkö. Tammassa on kauttaaltaan päistärikköpilkkuja, mutta vaaleimmat eivät suostu näkymään kuvissa juuri ollenkaan, ärsyttävää. -_-


Virallisesti Nadia on syntynyt 12.7.2014, eli se on kolmivuotias. Tässä reilun viikon aikana olen työskennellyt sen kanssa paljonkin, muun muassa ollaan käyty ensimmäistä kertaa ratsastamassa (leikitään, että aiemmin Nadian selässä olemista ja muuta on harjoiteltu).

Luonteeltaan Nadia on kiltti ja lepsu tamma. Energiaa kertyy herkästi, joten Nadia tarvitsee säännöllistä liikuntaa. Säikkyy äkkinäisiä ja kovia ääniä. Aiemmin pelkäsi kauheasti valkoisia tolppia ja kanistereita, nyt pelosta on kuitenkin päästy lähes kokonaan. Nadialla on ratsastettu jo kolmesti, ollaan päästy ravaamaan pari kertaa, mutta laukkaa ei ole vielä otettu. Irtohypytyksessä Nadia on hypännyt 50cm. Suunnitelmissa on, että Nadian kanssa aletaan harrastamaan matkaratsastusta.

Tosiaan Nadia ollut vasta reilun viikon tallissa, joten nyt vielä ei ole kauheasti kerrottavaa luonteesta tai muusta. ;)

Toivottakaa Nadia tervetulleeksi laumaan! :D

8 kommenttia:

  1. Anonyymi7/20/2017

    Aijotko pitää Nadian itselläsi?👍🏼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ajattelin pitää ainakin siihen asti kunnes saan sen koulutettua ;)

      Poista
  2. Anonyymi7/20/2017

    Oi ihana! <3

    -kht Rudfaar

    VastaaPoista
  3. Anonyymi7/20/2017

    Söpö kaveri kertakaikkiaan! Satun tietämään ponin (oikea hevonen), joka muistuttaa Nadiaa..tosin tämä poni on ruuna ja risteytys, ei ratsuponi. Luonteeltakin tämä ruuna hiukan muistuttaa Nadia-ihastusta. :D

    -shetlanninponi1

    VastaaPoista
  4. Anonyymi7/21/2017

    IHANAA!!<3 :3

    VastaaPoista
  5. Kht Hirnurinne7/30/2017

    Voi kuinka ihana! Miten sä vaan osaat?!♡

    VastaaPoista