9/07/2014

Mustaa Valkoisella

Eiköhän nyt jo ole aika pajastaa, mistä mutavalkoisesta mä olen tässä pari päivää puhunut? Cx Teidän piinanne on nyt ohi, sillä tämä postaus (joka muuten on sadas :D ) kertoo ainoastaan tuosta mutavalkoisesta jutusta. Cx

Mikä on tämä otus? :D No, otetaanpa siitä selvää! :)

Tämä otus pölli Jupin näyttelysuitset, joihin tein tälle oman turpahihnan.


Elikkästä talliin muutti uusi hevonen, täysin omaa käsialaani oleva. Alusta loppuun minun tekemäni. :) Tämä neitonen jää talliin asukkaaksi, eli ei ole tulossa myyntiin vielä pitkään aikaan.


Tämä onkin jo kolmas samasta velboasta oleva hevonen tallissani :D

Tein tässä viimeviikon lopulla täysin uuden kaavan, jota piti sitten heti päästä testaamaan. Jo pelkkä kaava oli erittäin lupaava ja lopputuloskin miellyttää erittäin paljon silmääni. :)

Kangas on siis velboaa ja harja Kitten Rose Mohairia (muistaakseni)


Tämä hevonen oli erittäin mukava täyttää, en ole milloinkaan aikaisemmin täyttänyt näin helposti täytettävää hevosta :)

Tiedotkin olen jo melkein kokonaan keksinyt. Ompeluvaiheessa olin jo päättänyt, että tästä tulee joko Missourinfoxtrotter tai Tennesseewalker.


Nimi: Nougat
Kutsumanimi: Nuka
Rotu: Missourinfoxtrotter tai Tennesseewalker
Skp: Tamma
s. 2008
-Nuka ei ole tarjolla emälle, muutakuin poikkeustapauksissa (erittäin nätille v. 2010 eteenpäin syntyneelle)
-Sukua saa tarjota, kunhan olen päättänyt rodun (näkyy hetken päästä kotisivuillamme (www.khtchiaro.suntuubi.com), hyväksyn vain puhdasrotuiset ja silmääni miellyttävät hevoset sukuun ;)


Testannutkin Nukaa jo olen, tamma on erittäin kevyt ja tasainen ratsastaa. Ollaan vasta menty vähän tuossa pihassa, voisi pian alkaa treenaamaan kunnolla :)


Nuka <3

9 kommenttia:

  1. Hieno! :) Mun on jo ikuisuuden pitäny ostaa tota samaa kangasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja nyt ei kuule muuta kun meet kauppaan ostamaan sitä! :P

      Poista
  2. Ooi miten ihana ! ♡*rakastunut* :33

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen tehnyt samasta kankaasta keppihevosen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee :) Mä olen muuten tehnyt jo kaks samasta kankaasta Cx

      Poista