Hyvää alkanutta kouluvuotta ja syksyä kaikille.
Elokuu oli mulle vähän hassu kuukausi: oli hetkiä jolloin ei tullut yhtäkään tilausta pariin päivään, ja sitten oli päiviä, jolloin tilauksia tuli kymmenkunta. Yleensä tilauksia on tullut tasaisesti lähes viikon jokaisena päivänä. 😂 Mutta ei se mitään, pääasia että tilauksia tulee.
Kuukausi piti sisällään normaalia tilausten tekemistä ja pakkaamista, jonkin verran myytävien tekemistä, videoiden editointia ja tekstittämistä, sekä verkkokaupan päivittämistä. Melko rauhallinen kuukausi siis, lukuunottamatta muutamaa päivää jolloin tilauksia oli tehtävänä aivan valtavat määrät.
Seuraavaksi esittelen kuukauden aikana valmistuneet kepparit:
1.
Oli kivaa tällä kertaa päästä toteuttamaan hieman erilainen keppari oikean hevosen pohjalta.
Tämä tehtiin keskiruskeasta velboasta. Harja on pääasiassa musta, noin kolmasosalla ruskeaa ja muutama valkoinen jouhi, mohairista. Otsassa mallikuvien mukainen tähti ja kaulassa polttomerkki. Hevosella on myös tummennokset.
Tämä polttomerkki onkin ensimmäinen laatuaan, jonka olen tehnyt.
Myytävä kynä-/avaimenperäkeppari, vuonis velboasta, mohairharjalla.
Kynäkeppareille on alkanut pikkuhiljaa löytymään ostajakunta, joten teen niitä jatkossa aktiivisemmin muiden myytävien ohessa.
Ylipäätään se, minkä kokoisia myyntikeppareita teen, määrittyy sen mukaan, mitä kokoa on vähiten myynnissä sillä hetkellä. Viime aikoina pienimmät koot: avaimenperä-/kynäkeppari ja miniponi ovat olleet kaikkein suosituimpia. Myös seuraavat kaksi myytävää tulee olemaan näitä mainittuja kokoja. Ne on jo aloitettu, mutta en saanut niitä tälle kuulle valmiiksi.
3.
Sitten olisi myyntiminiponi pilkukkaasta mikrovelboasta. Valkomusta harja villasekoitelangasta ja pienet tummennokset.
Tämä oli viimeinen pala tätä alkuperäistä pilkukasta mikrovelboaa, jota ostin vuosia sitten. Uudempi on vähän kirkkaamman valkoista isommilla pilkuilla, kun tämä kangas oli enemmän villanvalkoinen. Tilasin juuri lisää tätä kangasta, uusi erä vaikuttaisi olevan taas enemmänkin villanvalkoinen, pienemmillä pilkuilla kuten tämä, mutta jää nähtäväksi.
4.
Viimeisenä miniponitilaus. Valkoisesta karvakankaasta, valkoisella mohairharjalla. Ei mitään yksityiskohtia.
Suitsiksi tilattiin mustat turparemmittömät, joissa otsapanta on pastellin vaaleanpunainen.
Ensi viikolla tulee myyntiin myös lisää karvakangasta, paria loppunutta väriä.
Mikä näistä keppareista oli suosikkisi?
Tällä kertaa ei ole muuta mielenkiintoista näytettäväksi ja alussa jo tulikin koostettua kuukausi. Ei muuta, heippa! 💖
.jpg)






.jpg)








.jpg)
.jpg)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti