4/06/2017

Unelmissa täydellinen leiri

Tb vuoden 2014 kolmosleirille

Oli kesäkuun alku, normaalia kylmempi. Oltiin leiritalossa leiriporukan kanssa. Leiriläisiä taisi olla neljä koska pari oli töykeästi jättänyt tulematta. Me oltiin perimmäisessä huoneessa, lähes kaikki verhot oli kiinni tai puoliksi kiinni, joten oli pimeää, vaikka ulkona paistoi aurinko. Juteltiin ja syötiin sipsejä, keppihevosia ei näkynyt mailla halmeilla, ne taisi olla ulkona laitumella. Sitten mä totesin, että on liian pimeetä ja menin vihdoin avaamaan verhot. Menin keittiöön ja siellä oli lämpimämpää kuin muualla, joten ajattelin, miksi me värjöteltiin kylmässä. Todellisuudessa keittiössä on aina kylmempi puulattian takia.

Edellinen ei ole kuvaus mistään oikeasta leiristä, vaan unestani. Mä oon ollut nyt keväällä jokseenkin epävarma, että pidänkö edes leirejä. Nyt kai olis asialle tehtävä jotain, pariseen kertaa kun jo tullut uniinkin. Oon punninnut vaihtoehtoja, jossa en pitäisi leirejä tai pitäisin vain muutaman ja olisin kesätöissä. Yhtenä vaihtoehtona on, että pitäisin monta leiriä, enkä menisi ollenkaan kesätöihin. Silloin mun pitäisi saada tienestit leireiltä. 

Tb samaiseen leiriin, kuvassa Hope ajovalmiudessa

Minkä vaihtoehdon siis toteutan? Jälkimmäiseen vaihtoehtoon ainakin tarvitsisi ostovoimaisia leiriläisiä, jotta saisin leireiltä muitakin tuloja kuin leirimaksut. Onko ihmiset siis valmiita käyttämään rahaa (hevosiin, varusteisiin, kankaisin, hevoslehtiin ym.)? Jälkimmäinen on juurikin tämän takia riskialttiimpi vaihtoehto.
Kaikesta huolimatta olen kuitenkin kallistumassa jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen. Haluaisin viettää aikaa, unohtumattomia hetkiä leiriläisten kanssa. Monen leirin pitäminen mahdollistaa myös sen, että voin laskea ikärajaa, sillä moni on harmitellut ajattelemaani kolmentoista vuoden ikärajaa. Voisin vaikkapa pitää yhden leirin nuoremmille? Näin olen tulen mitä todennäköisimmin pitämään kolme tai neljä leiriä tänä kesänä.


Nyt haluaisinkin kuulla minkälainen keppihevosleiri on SINUN unelmiesi leiri? Mitä siellä tehdään, mitä lajeja mennään, onko selvät aikataulut, mitä vapaa-ajalla tehdään ym? Mä haluaisin toteuttaa jotain unohtumatonta, mieleenpainuvaa, leirin, joka on sellanen, minkä leiriläiset haluaa ja jolla viihdytään. Vastausia voi laittaa postauksen kommentteihin tai vaikka sähköpostiin: khtchiaro@gmail.com. Tiedän kyllä, että edelliset leirit on olleet menestyksiä, mutta aina on varaa parantaa! :D

13 kommenttia:

  1. Sellanen jolle pääse 2006 syntyneet

    VastaaPoista
  2. Anteeks oon vähän tyhmä mut mitä tarkottaa Tb?

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4/07/2017

    No siis sellanen leiri jota oot pitänykkin.. ite en oo päässy mut kivaa on näyttäny olevan :D

    VastaaPoista
  4. Anonyymi4/08/2017

    Mä haluaisin leirille, mut oon syntynyt vuonna 2006.Eli pitäis olla nuorempien leiri. Haluaisin tosi tosi tosi kovasti, mutta toinen ongelma ois se että miten pääsisin teille.Asun kaukana teistä.
    Mutta unelmat toteutuu!
    -shetlanninponi1, juttukamusi howrsesta. :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi4/09/2017

    Ite oon 05 ja kesällä 12v ja mun toinenkin kaveri täyttää kesällä 12v ja ollaan toivottu pääsevän sun leirille ja sulle vastasikin unelmien leiristä instaan -Kht Hopealehto

    VastaaPoista
  6. no tuota... pitäis olla sellanen nuorempien leiri koska oon 05. en varmaan pääsisi koska sinne on kuitenki yli 200km :(

    VastaaPoista
  7. Anonyymi4/10/2017

    Sama, shetlanninponi1, oon iteki 06 ja asun aika kaukana ja sit ku se leiri-ilmo tulee ni ei vaan ehi ku kaikki paikat on jo menny... ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä valitsen&arvon leirille tulijat, jottei tarvii olla sairaannopee ;)

      Poista
  8. Ei muuten mitään, mutta jos olis se leiri 16. heinäkuuta ja 22. heinäkuuta välissä, tai elokuussa, niin olis kyllä ihanaa, sillä sitten voisin päästäkin!

    VastaaPoista
  9. Anonyymi4/10/2017

    Haluaisin ainakin yhden leirin nuoremmille (sanoo 08 syntynyt 9.v) en koskaan pääse oikein leireille iän takii

    VastaaPoista