4/17/2017

Pääsiäinen




Nyt vihdoinkin niitä kuvia ja postausta pääsiäiseltä, Lauantailta siis. Meillä pääsiäinen kului tavalliseen tapaan. Paitsi että satoi lunta, hyi. >_< 
Aamu kului normaalisti, niinkuin mikä tahansa viikonlopun aamu. Puolen päivän aikoihin käytiin Ilmajoella mummolassa, jossa oli myös sukulaisia. Tultiin sen jälkeen vielä pariksi tunniksi kotiin. Siinä sitten katsottiin Aaltojen kuohu- anime ja pakattiin tavarat (karkit lähinnä) kokkokierrosta varten. 
Kävin myös Jupin kanssa juoksentelemassa tiellä, jotta sain vähän omaa energiaani purettua. 





Iltapäivällä sitten lähdettiin ajelemaan Kurikkaa kohti. Mentiin Koskenkorvan kautta, jossa tsekattiin Mäen kokko (näkyy ensimmäisessä kuvassa). Käytiin Kurikassa mummolassa ja katsomassa, minne äidin veli oli muuttanut. Sitten lähdettiin varsinaiselle kokkokierrokselle. Kierrettiin tällä kertaa Kurikassa muunmuassa Mietaalla ja Lohiluomalla katselemassa ja bongaamassa kokkoja. Parin tunnin ajelun jälkeen ajettiin Tuomikylän kautta kotiin syömään lisää karkkia. XD
Aikamoinen shokkihan se oli kun Kurikassa oli melkein viisi senttiä lunta, meillä kun ei maa edes tullut kokonaan valkoiseksi. :'D
Tänä vuonna pääsiäinen oli myöhemmin kuin edellisvuosina ja oltiin aikaisemmin liikenteessä, joten en saanut mun perinteisiä "valotaide"-kuvia. :c



Onko kellään muulla tapana käydä kokkokierroksella? Me tosiaan vaan ajellaan pysähtymättä kokoille ollenkaan. ;D

8 kommenttia:

  1. kht pink fluffy unicorn4/18/2017

    Ootko värjänny sun hiukset??Ne näyttää ihanilta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen (taisinkin mainita tästä Western riding-postauksessa) :D Kiitos :3

      Poista
  2. Anonyymi4/19/2017

    Meillä oli lunta (ja on vieläkin) ainakin yli 10cm koska Lehtimäki on niin korkealla... :D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4/20/2017

    Meillä Oulunsalossa on vieläkin n. 10cm lunta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi4/23/2017

      Ja tällä hetkellä maa lähes joka paikassa näkyvissä ja sitten on niitä kohtia missä lunta on n. 40 cm :D

      Poista
  4. Anonyymi4/23/2017

    Täällä Helsingissä on vain siellä täällä jokunen pikku kasa lunta.😊

    VastaaPoista
  5. Kivat kuvat taas 👌 meilä päin ei ollenkaan järjestetä kokkoja tai ainakaan itse en niitä oo huomannu mut tosi kivat kuvat😍 - Hopealehto

    VastaaPoista