1/23/2016

Leiri-info 2016! / Varaa paikkasi nopeasti!

KAIKKI LEIRIT OVAT ALUSTAVASTI TÄYNNÄ (Täyttyivät peräti neljässä tunnissa)

Kauan odotettu leiri- info on vihdoinkin täälä! ;D
Kannattaa toimia nopeasti varatessaan leiriä, sillä etukäteen on leireille ollut halukkaita tulijoita todella paljon.
Vuonna 2016 on tarkoituksenani pitää kolme leiriä, jotka ovat avoimia kaikille, ja yksi leiri, jonne kutsun kavereitani (kutsuleiri, olen infonnut tästä suoraan kavereilleni.) 
Valitettavasti leireille otetaan ensisijaisesti niitä, jotka eivät ole olleet edellisinä vuosina leireillä. Mutta edellisillä leireillä olleet saavat toki laittaa ilmoittautumiskaavakkeen, jolloin saa varapaikan, eli on mahdollista päästä leirille, jos joku peruu paikkansa tai paikat eivät tule täyteen. ;)



-Leirit pidetään Etelä-Pohjanmaalla, Ilmajoella. Lähin juna-asema on Seinäjoella, josta sitten haemme junalla tulevat leiriläiset
-Leirit kestävät kolme päivää, eli kaksi yötä
-Leirien minimi-ikäraja on 10, leirien järjestäjä Katatu (eli minä) olen 17v.
-Leireille otan tänä vuonna vain 8 henkilöä per leiri.
-Leirien hinta on 25€/henkilö, tästä summasta suoritetaan varausmaksu 10€ ennen leiriä (jolloin leirille tultaessa maksettavaaksi jää enää 15€).
*Hinta koostuu suurimmaksi osaksi ruokien ja juomisten hinnasta, mutta myös ratsastus-/valmennustunneista (joilla on opetus), kisojen palkinnoista, mukavasta yhdessäolosta ja muusta. ;)
-Mukaan otetaan ensisijaisesti omat keppihevoset (max. 2/henkilö), mutta pidämme vähintään yhden tunnin, jolla ratsastetaan minun hevosillani.
-Rahaa kannattaa varata mukaan, sillä leirillä on myynnissä varusteita, hevosia, petshoppeja, kirjoja ja paljon muutakin ;)

Alustavat ajankohdat (voivat vielä muuttua)
1. leiri 7.-9. Kesäkuuta, Paikat 8/8

2. leiri 20.-22. Kesäkuuta, Paikat: 8/8 

3. leiri 8.-10. Heinäkuuta, VAIN KUTSUTUILLE!

4. leiri 13.-15. Heinäkuuta, Paikat: 8/8 ALUSTAVASTI TÄYNNÄ

VARAPAIKOILLE SAA YHÄ ILMOITTAUTUA!

Ohjelma:
Leirikisat, uintia ja kahlaamista keppareilla, keppihevosilla ratsastusta, mahd. vaellus tai retki/pidempi maastolenkki, ilta-/yömaasto, leffa mahdollinen iltaisin. 
Aamuisin on herätys kello 9-10, koska menemme aamupalalle.
Leiriläiset voivat halutessaan myös auttaa ruoan valmistamisessa :D
Sateen varalle käytössämme on mm. vanha navetta ja pari latoa, joissa voimme ratsastaa.

Mihin maijoittaudumme + Leiripaikan esittelyt:
2015 (kohdasta 11:21 eteenpäin): https://www.youtube.com/watch?v=dYesCOK9FLc
Eli majoittaudumme/nukumme vanhassa talossa/mökissä, jossa on kolme huonetta + eteinen. Kyseisessä mökissä ei ole sähköä, saati vettä, joten juomiset yms. tuodaan ja puhelimet ym. käydään lataamassa + käymme syömässä talossamme, joka on pienen pellon toisella puolella. Sähkön puutteen takia ei tuola myöskään ole lämmitystä, mutta kesällä sielä on tarjennut todella hyvin, varsinkin kun sielä on monta ihmistä. Tuola on kaksi sänkyä ja loput nukkuvat patjoilla. Mainitsethan, jos esim. selkävaivojen yms. takia et pysty nukkumaan patjalla, vaan tarvitset sängyn! Käytössämme on pääsääntöisesti kaksi ulkohuussia (toinen leiripaikassa ja toinen kotonamme), mutta ollessamme syömässä tms. saa sisävessaakin mahdollisesti käyttää (mikäli se saadaan kuntoon leireihin mennessä xD)

Mitä keppihevosleirille kannattaa ottaa mukaan?
Vaatteet
T-paita/hihaton
Shortsit tai muut lyhyet/ohuet housut
Sukkia, kannattaa otaa myös paksummat sukat, sillä yöllä voi tulla viileämpi.
Hyvät kengät, jotka ovat mukavat jalkaan
Pitkät housut
Huppari tai takki
Hanskat/sormikkaat (yömaastoihin, jos palelee herkästi käsistään)
Uimapuku/bikinit ja pyyhe

Hygienia ja muut
Mahdolliset lääkkeet
Mahdolliset peseytymisvälineet (shamppoo ym.)
Hammasharja ja tahna
Kännykkä ja laturi
Kamera (jos haluaa), tietokonetta ei kannata raahata mukana
Hiusharja ja hiuslenksuja
Makuupussi tai peitto, sekä tyyny ja/tai tyynyliina, myös lakanan voi ottaa
Rahaa (ainakin leirimaksun (15€) verran, varausmaksu 10€ on suoritettu aikaisemmin)
Herkkuja (jaetaan kaikkien kesken)
Keppihevonen (max.2) varusteineen
Voi myös tuoda myytävää

Myös hyvä ottaa:
Aurinkorasva ja -lasit
Hyönteismyrkkyä
Sateenvarjo (jos on luvattu sadetta leirin ajaksi)

Ennen kaikkea, muista ottaa paljon iloista leirimieltä mukaasi!

HUOM! Mieluusti ei raahattaisi kahta matkalaukkua ja vielä reppua siihen päälle, sillä muuten tulee ahdasta, joten ottakaapa vain tarpeelliset tavarat mukaanne!


Leiripaikan varaaminen:
Leiripaikka varataan lähettämällä alla oleva Lomake täytettynä sähköpostiin: khtchiaro@gmail.com, tai whatsapissa (joilla on mun numero)
Varausmaksut (10€) kerään noin kuukautta ennen leiriäsi.

LOMAKE
Etunimi:
Sukunimi:
Keppihevostallin nimi&mahdollinen instagram- käyttäjä:
Ikä:
Puhelinnumero:
Vanhemman nimi ja puhelinnumero:
Kotiosoite:
Allergiat ja/tai pitkäaikaissairaudet:
Lempiruoka:
Inhokkiruoka:
Kunto (1-10):
Mille leirille olet tulossa:
Millä tulen leirille:


Jos haluat nähdä, mitä edellisilllä leireillä on tehty ja tarkemmin leiripaikkaa, niin katso seuraavat/joitain seuraavista postauksista:

2015 3.leiri (Heinäkuu)

2015 2.leiri (Heinäkuu) 2. ja 3. päivä

2015 2.leiri (Heinäkuu) 1. ja 2. päivä

2015 1. leiri (Kesäkuu) 2. ja 3. päivä

2015 1. leiri (Kesäkuu) 1. päivä

Heinäkuun 2014 2. leirin 3.(viimeinen) päivä

Heinäkuun 2014 2. leirin 2. päivä

Heinäkuun 2014 2. leirin 1. päivä

Heinäkuun 2014 1. leiri

Kesäkuun 2014 leiri


Leiripaikkojen varaaminen alkaa än-yy-teen-nyt!

10 kommenttia:

  1. Mie laitoin directiin ilmoittautumisen . Ootko jo kattonu?����

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi1/23/2016

    Saako laittaa direktiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, vaikka sähköpostista löytäisin helpommin sitte ;)

      Poista
  4. Miten voi laittaa varapaikalle ilmottautumisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittamalla tuon lomakkeen xD Koka leirit on täynnä, pääsee suoraan varapaikalle ;)

      Poista
  5. Kysyin nyt vasta ennen lomakkeen tekoa äidiltäni että saanko tehdä tämän... Mutta en saanut koska se on hirveän kaukana täältä missä asumme. Olisin niin kovasti halunnut mutta kun se ei käy niin silloin se ei käy :(

    VastaaPoista
  6. Anonyymi11/26/2017

    Pidätkö enää leirejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti. :/ Uudemmista postauksista löytyy syy ;)

      Poista