6/30/2023

Kesäkuun tilarit ja myytävät

Tässäpä teille esittely kesäkuussa valmistamani tilaus- ja myyntihevosista, joita oli tällä kertaa vain kolme. 😊

1.
Aloitetaan myyntihevosilla, joita tein kaksi. Ensimmäinen on tämä hevoskokoinen kaveri, joka on tehty vaaleanruskeasta fleecestä. Harjan tein kankaan sävyyn sopivasta villalangasta. Merkki on katkopiirto, jonka yläosa on ikäänkuin puolikuu. Musta on kiva kun näiden myyntiheppojen merkkien kanssa voi olla luova, tilareille kun harvemmin halutaan erikoisempia merkkejä.
Tämä versio tästä uudesta kaavasta on nyt se valmis versio, jonka lisään myös tilausvalikoimaan.
 

2.
Toinen myytävä on myöskin vaaleanruskeasta fleecestä, mutta tällä kertaa miniponi. Tälle tein tähden ja turpapilkun, sekä mustan harjan.

3.
Viimeisenä on kesäkuun ainut tilaushevonen. Samankaltainen kuin viime kuussa tekemäni pikkuponi, tämäkin valkoisesta Teddystä tukikankaalla. Harja on lyhyt valkoinen villalankaharja.
Tästä en valitettavasti saanut parempia kuvia, koska oltiin kihlatun vanhempien luona lomittamassa koko viikko, ja halusin saada ponin kotimatkalla postitettua.

Mistä hepasta pidit eniten? 😄

Nyt kesäkuun lopussa olen laittanut loput materiaalitilauksista matkaan, eli myynti- ja tilausvalikoimiin on tulossa piakkoin täydennystä etenkin Velboan ja nylonvärien suhteen! Samaten uusia myyntivarusteita tulee heinäkuun alkupuoliskolla.

1 kommentti:

  1. Lempi hevoseni on varmaan tuo tekemäsi myynti hevonen, koska se katkopiirto on aivan ihana

    VastaaPoista