5/19/2018

Hevoseni: Nadia

Muiden hevosten esittelyt löytyy Poimintoja blogista -> Hevosten esittelyt -kohdasta. Mutta nyt, antakaamme tilaa Kht Chiaron päistärikölle asukille: Nadialle!


Nadia, eli CH. Panamena on kanadalainen ratsuponi. Varmaan nimestäkin voi päätellä, että kyseessä on tamma.
Nadia on Jupin ja entisen hevoseni Sashan jälkeläinen, eli itse kasvattamani ratsuponi. Se on syntynyt 12.7.2014, eli reilu kolme vuotta vanha.


Nadia on ensimmäinen, ja vähän erikoisempi päistärikkö, jonka olen ikinä tehnyt. Tein sen viime vuonna. Alun perin aion tehdä Nadian valkoiselle pohjalle, mutta testailtuani hieman väriä, päädyin hiekanväriseen pohjaan. Poni on tehty fleecestä ja harja on Huurretta.



Ponin koulutus on vielä vaiheessa. Sillä on toki ajettu ja ratsastettu jonkin verran, mutta lähinnä ollaan keskitytty harjoittelemaan Natural horsemanship (luonnollinen hevosmiestaito) -juttuja. Perusasiat osaa, liikkuu eteen, taakse, kääntyy ja kulkee ympyrällä ja voltilla. Kaikki askellajit sujuu, vaikka laukan kanssa olikin aluksi vaikeuksia. Laukan kanssa piti takuta monella tunnilla, se kun pakkasi olemaan ravin ja laukan sekoitusta.
Nadian kanssa ollaan käyty vain pari kertaa kunnolla maastossa, mutta sinne olisi tarkoitus mennä paljon useammin, aion nimittäin Nadiasta matkaratsastushevosta. Tämä oli suunnitelma ainakin viime vuonna, mutta sen jälkeen Nadian kanssa on keskitytty treenaamaan kentällä. Ajamassa ollaan käyty useammin kuin on ratsastettu. 
Irtohypytyksessä Nadia on hypännyt viime syksynä 50cm, sen jälkeen en olekaan sitä irtohypyttänyt. Ratsastajan kanssa ollaan hypätty ehkäpä kymmentä senttiä.



Luonteeltaan Nadia on säpsy, hieman arka tamma. Aluksi rauhaton ja jännittynyt muiden hevosten seurassa, mutta rentoutuu jos saa rauhassa tutustua muihin. Kerättyään rohkeutta "Naddu" on oikein utelias. 
Energiaa kertyy herkästi, joten tamma tarvitsee säännöllistä liikuntaa. Säikkyy erityisesti äkkinäisiä ja kovia ääniä. Aiemmin pelkäsi kauheasti valkoisia tolppia ja kanistereita, mutta nyt pelosta on kuitenkin päästy lähes kokonaan eroon harrastamalla hieman Luonnollista hevosmiestaitoa.

Nadian varusteväri on keltainen ja siltä löytyy niin ratsastus- kuin ajo-/montévarusteet.


5 faktaa minusta:
-Isi (Jupi) on mun esikuva, se on niin rohkea! Olisinpa joskun kuin isäni.
-Tykkään juosta lujaa, enkä ymmärrä, miksi joskus ei saa mennä minne haluaa. :(
-Haluaisin mennä autotielle mennessämme maastoon, mutta Katatu sanoo, etten vielä saa mennä sinne. :c
-Uiminen on kivaa!
-Jokeri kutsuu minu arkajalaksi, koska olen ujo ja varovainen.
~Nadia

Sattuuko Nadia olla jonkun lempihevonen? :)

4 kommenttia:

  1. Anonyymi5/22/2018

    Oot ihana kaunis paras

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5/28/2018

    Nadia on ainakin väritykseltään ja luonteeltaan ainakin mun yksi sun tallin lemppareista! <3

    VastaaPoista
  3. miauuuu5/29/2018

    nadia on ainakin mun ja mun kaverin lempihevonen:D (ja jupi myös)

    VastaaPoista