6/26/2017

Batman ja 9 robinia

Kesän 2017 ensimmäinen leiri, nimeltään Batman ja 9 robinia oli 19.-21. kesäkuuta. Seuraava leiri alkaakin jo huomenna. :o
Tästä leiripostauksesta taisi tulla tuhottoman pitkä, mutta minkäs voi kun on niin paljon kivoja kuvia! :D


Kun kaikki leiriläiset olivat vihdoin saapuneet paikalle, käytiin kauppaa. Eli myin mun myytäviä (varusteita, hevosia, kankaita ym.) huutokaupalla. Siihen touhuun meni oma aikansa, joten jätettiin se kesken ja tultiin meille hyppimään.



Estetunnin jälkeen käytiin taas huutokauppaa ja oli vapaa-aikaa. Sen jälkeen lähdettiin uimaan ja kahlaamaan. Ilma ei ollut mitenkään erityisen lämmin ja tuulikin oli ihan kauhea, mutta yllättävää kyllä vesi olikin lämmintä. :o

Jos joku miettii, mistä tulee leirin nimi ja miksi mua kutsuttiin muunmuassa Batmaniksi, niin voitte tästä kuvasta päätellä. XD Joo kyllä, mulla oli pitkähihainen päällä, olin varustautunut kunnon kylmyyteen tuulen ja alhaisen lämpötilan takia, mutta uimapaikalla olikin ihanan lämmin. Olishan sitä voinut uidakin, mutta tyydyin kahlailuun.



Illemmalla taidetiin käydä vielä vähän lisää huutokauppaa ja käytiin myös meidän kahluupaikalla (joka oli ihan olematon) + hypittiin. Pidettiin myös tunti mun hevosilla. Niin ja käytiin puolen porukan kanssa metsästämässä kadonneita suitsia uimapaikalta, mutta eihän ne edes olleet siellä. 

Koko porukka kuvassa mun heppojen kanssa (+myytävä Snea ja mulla Kht Christianin Jade). :D Oli muuten kiva yhteishenki tällä porukalla. <3


Niin ja tottakai illalla piti vielä päästä tiellekin pärisemään, kuten aina. XD 
Lisäksi käytiin myös yömaastossa, mutta siitä ei nyt ole materiaalia.


Mikki oli leirikissana, se sai nukkua mun vieressä molemmat yöt. <3

Ekana (ja tokana) iltana saatiin ihania auringonlaskukuvia. <3

Uni ja Nala muuten meni kaupaksi, Uni Kht Kioshille ja Nala Kht Humbleylle. Snea on vielä seuraavilla leireillä myynnissä. ;)



Seuraavana päivänä ei kuvattu enään niin paljoa, koska aamusta satoi. Sateen takia pidin leiriläisille koulu- ja estevalmennuksen maneesissa. Päivemmällä sateen loputtua pidettiin leirikisat. 

Leiriläiset sai taas kahlailla, tällä kertaa leirikisojen jälkeen.
Yöllä oli satanut, joten kahluupaikka oli vähän järkevämmän kokoinen, eikä enään sellainen pieni lätäkkö mitä se oli edellisenä päivänä ollut.

Tottakai tarvittiin myös vesieste + tolpanpitäjä Venla.


Illalla pysyteltiin leiripaikassa ja mentiin siellä koulua ja esteitä (yllätys). Käytiin myös koko porukalla vähän pidemmällä maastolenkillä. 
Illalla otettiin lisää auringonlaskukuvia.


Osa kuvista (ja videoklipiestä) on leiriläisten ottamia, osa minun, joten kiitos heille kuvaamisesta (ja kamerani hyvästä käsittelystä).

Vielä superiso kiitos kaikille leiriläisille! <3

18 kommenttia:

  1. Oli kyllä paras leiri ikinä

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus toivottavasti meillä olisi yhtä kivaa huomenna😍

    VastaaPoista
  3. Varmasti oli tosi kivaa! Voin vain kuvitella jos olisin itse päässyt leirille olisi varmasti ollut kivaa. :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi6/27/2017

    Ihana postaus! Kyllä haikeus iskee, suren edelleen sitä etten päässyt leireille..
    -shetlanninponi1

    VastaaPoista
  5. Anonyymi6/30/2017

    Millon seuraava postaus?!?>:D

    T: (nimim.)Hobbyhorse

    VastaaPoista
  6. Anonyymi7/02/2017

    ihana jupi olisin halunnut tulla sinne mutta oon yhdeksän

    VastaaPoista
  7. Anonyymi7/03/2017

    Oli kivaa olla tolpanpitäjänä. Ja tietenkin ilmeet taas 5/5 xD

    VastaaPoista
  8. Mua jännittää ihan sikana vaikka mun 4 leiriin on vielä aikaa😂

    VastaaPoista
  9. Anonyymi7/06/2017

    Pidätkö ens kesänä leirejä?!:D Ku haluaisin mielelläni tulla jos äiti ja iskä antaa luvan.<3 :3

    VastaaPoista
  10. Anonyymi7/07/2017

    Millon tullee seuraava postaus?! XD Tää sun blogi on niin hyvä että mää varmaan kymmenen kertaa päivässä käyn täällä!<3
    :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nyt ainakaan ennen ensi viikkoa, koska tänään alkaa kolmosleiri ;)
      Kiitos 💕

      Poista
  11. Anonyymi7/08/2017

    Buhuhuhuu et pidä ennää leirejä:( R.I.P toiveet:<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän vuoden nelosleirin varapaikalle voi ja kannattaa vielä ilmoittautua, koska siellä ei oo ketään varalla. ;)

      Poista
    2. Anonyymi7/15/2017

      Millon se on?!?!

      Poista
    3. 20.-22.7., leiripostauksesta löytyy lisää infoa ;)

      Poista
    4. Anonyymi7/16/2017

      Buhuhuhuuu ollaan sillon reissussa😢😭

      Poista