5/27/2016

Mitenkäs mun Toukokuu sujuu?

Tässä Toukokuulla ei nyt olekkaan tullut kovin paljoa postailtua, suurimpana syynä on kiireet opiskelun tiimoilta. No, onneksi koulua on enää viikko ja sitten saa suunnata kesäloman viettoon 8) (paitsi että eka leiri alkaa parin päivän kuluttua koulun päättymisestä, mutta ei nyt puhuta siitä Cx) Koeviikko tosiaan alkoi Torstaina ja jatkuu aina ensi Torstaihin asti.

Tilareita oon saanut valmiiksi tässä kuussa kaksi, sekä pian saman verran myyntihevosia. Instagramissa kyselinkin, että millaisia hevosia haluaisitte myyntiin, joten sinne voi käydä vastailemassa (Rocky -kuvaan) :)

Tässä Lissu esittelee teille hyvin normaalin loikoiluasentonsa xD
Vapaa-aikanani olen pitänyt Lissua sylissä, kuunnellu musiikkia, pitänyt taukoa tietokoneilusta (tai itseasiassa en oo vaan ehtinyt...), pyöräillyt ja lenkkeillyt (minkä nyt tuulisilta säiltä on pystynyt), sekä katsonut ihan liikaa videoita Youtubesta.

Postauksia ei oo tullut enää entiseen tahtiinsa, syynä se, ettei tekstiä vaan synny, vaikka innostusta kirjoittamiseen olisikin. :/ Ja sitten toki on tullut se vastaan, ettei yksinkertaisesti aina ole aikaa...
Oon kuitenkin nyt ottanut kuvat valmiiksi paria postausta varten ja pariin on luonnos jo valmiina :)

Huomenna oon lähdössä jo aamuvarhain äidin kanssa töihin, jonka jälkeen suuntaan Lapualle Kht Nikitan ja Kht Amirin luo. Sielä on sitten kisat ja jään yöksi. Saatan osallistua myös itse kisoihin jos innostun, katsotaan nyt. Affair ja Sasha lähtivät estevalmennuksesta (edellinen postaus) parin päivän ylläpitoon Kht Nikitan ja Kht Amirin luo, joten niillä varmaankin kisaan jos kisaan, en ala muita heppoja sitten raahaamaan sinne.

Virtuaalitallilla oon nyt vihdoinkin aktivoitunut pitkän tauon jälkeen.
Youtubeen on tulossa videota sitten kunhan on aikaa editoida se Cx

Mitenkäs teidän arki sujuu? Onko samalla lailla kiireitä kun mulla vai onko kevään kovimmat kiireet jo menneet ohi? Cx Mulla ei ainakaan. :'D

Älkääs unohtako toista tänän julkaisemaani postausta ;)  

7 kommenttia:

  1. Olen masistellu (kuten tiiät) ja seonnu (kuten tiiät) ja hankkinu Wowille perheen (kuten tiiät) ja hävenny itteeni (kuten tiiät) ja joutunut opettajan huolenaiheeksi (kuten tiiät) ja itkustanutkitkustanut (kuten tiiät) ja ollut sääd (kuten tiiät)

    VastaaPoista
  2. Eli mulla on ollut vaikeeta :)))

    VastaaPoista
  3. Mä oon 5.lk niin koulu ei vielä kovin raskasta ole. :) Ratsastelen melkein joka päivä. :D

    VastaaPoista
  4. Anonyymi5/29/2016

    Jippii! Moonlight teki paluun! :3 Mulla on kevään vika koekin jo tehty, nyt voi ottaa koulussakin vähän rennommin. :D

    VastaaPoista
  5. Kiva blogi sulla. Itsellä ei pahemmin oo kiireitä ollu, mutta en silti oo saanu lähiaikoina tehtyä kun vasta 2 kepparia. Yhteensä keppareita on öö 6 kai. : ) (sarankepsut.blogspot.com)

    VastaaPoista
  6. Pyysin sua howrsessa kaveriksi (howrsessa Sara M)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi5/30/2016

    Koulussa ei enää tehä mitään järkevää, joten ei enää stressiä siitä. Koko kesäkuu on oikeestaan ahdettu jo ihan täyteen kaikkee, kalenteri ihan täynnä :D

    VastaaPoista