4/22/2016

Koulutreenailua Dustilla

Olipa kerran aamu, jolloin kello 7.30. Katatu sai päähänpiston mennä kuvaamaan kouluratsastusta ja nappasi Dustin mukaansa. Pian Katatu ja Dust olivatkin pyörimässä kentällä alkukäyntejä.

Sitten alkoi treenaaminen.

Ravissa työskenneltiin ravipohkeenväistöjen parissa, Dust kun meinaa yhä lähteä liian lujaa. Saatiin kuitenkin parin yrityksen jälkeen vähän hillittyä vauhtia.


Sitten tehtiin laukanvaihtoja joka toisella askeleella. Ne Dustilta sujuu hyvin, mutta laukanvaihdot jokaisella  askeleella on liian vaikea asia Dustille.


Myös passagea harjoiteltiin (joka ei kylläkään tässä kuvassa näytä passagelta xD) Passagessa Dustin kanssa on vielä aika paljon harjoittelemista, tammuli kun ei millään malttaisi hidastaa vauhtiaan tai koota itseään. :´D

Piaffea, joka sentään sujuu kohtalaisesti. Cx 
No, muutenkaan en aio Dustia nyt kouluratsastukseen kovin paljoa tämän enempää opettaa, mutta kyllä me vielä vähän taitoja hiotaan :D

Lisättyä ravia mentiin monta kertaa, koska Dustilla sitä energiaa riitti, eikä se meinannut millään rauhoittua Cx


Nyt meni väärin Dust. Ei pitänyt tehdä pukkia >:/ (Koska Dust on vielä nuori hevonen, se ei oikein jaksanut keskittyä koko aikaa Cx)

Parempi. Avotaivutusta.

Seuraavalla kerralla sulkutaivutus. Nämä kaksi liikettä sujuu Dustilta jo tosi hyvin.

Koottua käyntiä (gröhöm, mihin mä kattelen?)

Koottua laukkaa


Lisättyä laukkaa


Lisätyssä laukassa Dust ponnistaa liian ylös, sen sijaan kun pitäisi liikkua enemmän eteenpäin xD

Peruutuksia :3

Muuten kiva kuva, mutta Dustin pää harottaa mihin sattuu >:(


Tuntuu, että Dustia ois välillä kiinnostanut enemmän nuo vanhat heinät ojanpientareella kuin kouluratsastus xD

Voltti

Laukkaympyrä.
Huhhuh, oli kyllä hyvä herätys päivään xD

Btw, ois kiva joskus päästä jonkun valmennukseen, vinkatkaa, jos tiedätte tässä Etelä-Pohjanmaalla jonkun, joka pitäisi valkkoja/tunteja :3

Hmm, kummaksi Dust sopisi paremmin; lännenhevoseksi vai estehevoseksi?
Sanokaas muutenkin mielipiteenne tästä postauksesta :3

11 kommenttia:

  1. Kiva postaus on! Kuvat on ihania. ;)

    VastaaPoista
  2. Kht Sulosointu4/22/2016

    Ihania kuvia!
    Estehevoseksi ehkä enemmän:3 Dust sopisi
    Kiva postaus

    VastaaPoista
  3. Lännenhevoseksi ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi4/23/2016

    Estehevoseksi on minun mielipide

    VastaaPoista
  5. Anonyymi4/23/2016

    Estehevoseksi!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi4/23/2016

    Hmm... Estehepaks ehkä enemmä cx mie voisin pitää valkkoja (jos siis haluut tulla xD) ihana Dust ja Katatu❤
    ~Lura, kht Nikita

    VastaaPoista
  7. Anonyymi4/23/2016

    Hmm... Estehepaks ehkä enemmä cx mie voisin pitää valkkoja (jos siis haluut tulla xD) ihana Dust ja Katatu❤
    ~Lura, kht Nikita

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus mutta aika lyhyt. :D :3 Ihanaaaaaa Dust ja ihanaaaaaaaaaaaaaaa Katatu. <3<3 Dust ollos pollos estehevonen mur mää päätin sen nyt ei muttia. >:c murmur

    VastaaPoista
  9. Anonyymi4/25/2016

    Ehdottomasti estehevoseksi! :D

    VastaaPoista