1/31/2016

Hevoseni: Captain Hook

Seuraavana hevosesittelyssä on Captain Hook:
Captain Hook, tummanruunikko Irlannincob- ori varustettuna tähdellä.


Alussa Captain Hookilla oli jonkinsortin identiteetti- kriisi, sillä en osannut päättää, millainen merkki sille sopisi. xD Aluksi sillä siis ei ollut mitään merkkiä kun sen keväällä 2014 tein.

Loppukesästä 2014 orilla oli muutaman viikon kuonopilkku ja tähti, kunnes kuonopilkku sai häipyä ja vain tähti jäi. Itse siis pidin eniten pelkästä tähdestä. ;D

Luonteeltaan Captain Hook oli joskus joskus hieman jääräpäinen, riehakas ja jopa  ärtyisä. Suoraansanoen se oli vielä reilu vuosi sitten todellinen pahis; se pomotti muita oreja, eikä totellut ratsastajaa sitten alkuunsakaan, varsinkin jos ratsasti kovilla kuolaimilla. Captain Hookilla ei suunnilleen voinut ratsastaa muilla kuin nivelkuolaimellisilla ja turparemmittömillä suitsilla.

Nyt kuitenkin orin luonne on tasoittunut niin paljon, että sitä voisi sanoa jopa yhdeksi tallin tasaisimmista hevosista. Ratsastaminen onnistuu jotenkuten jo kaulanarulla, aivan kuin vaikkapa pelhameilla, eikä Captain Hook enää pelkää järeämpiä kuolaimia, saati turpahihnaa, kuten aikaisemmin. Se odottaa rauhassa ratsastajan käskyjä, eikä hötkyile. Energiaa orilta kuitenkin löytyy aina, ja se nauttiikin täysillä nelistämisestä maastolenkeillä. Niin, eikä se enää pomota muita hevosia (ainakaan kovin paljon)

Esteitä Captain Hook hyppää aika hyvin, vaikka onkin aika raskasrakenteinen (Irlannincob). Vauhtia ja intoa hypätä löytyy riittävästi.

 Mikään kouluratsu Captain Hook ei ole; joitain helppoja liikkeitä osaa suorittaa, muttei ole halukas oppimaan uutta sillä saralla.
Maastossa toimii oikein hyvin; odottaa ratsastajan käskyjä ja rakastaa laukkaspurtteja, mutta osaa myös mennä koko lenkin vaikka pelkästään käynnilläkin, yrittämättä hötkyillä mihinkään.

Captain Hook on Snean lisäksi toinen hevonen tallistani, jonka kanssa harrastamme vaunuajoa ja valjakkoajoa.

Ollaan me rekiajoakin kokeiltu viimetalvena. (Toinen hevonen reen edessä on jo myyty Hope)

Toinen erikoisempi laji, jota orin kanssa harrastetaan on keskiaikaisratsastus. Se aloitettiin vuoden 2015 syksyllä. Captain Hook on oikein oivallinen hevonen kyseiseen lajiin, sillä se tykkää oppia uusia juttuja, joissa on mukana vauhtia ja uudenlaisia ympäristöjä ja esineitä.

Captain Hook on syntynyt vuonna 2007. Isä siltä löytyy, mutta emää ei vielä. Joten jos jollain olisi tarjota ennen vuotta 2005 syntynyttä puhdasta Irlannincop- tammaa emäksi, niin saa tarjota! :)
Captain Hook on Snean (Réalta Sneachta, mun Irlannincobtamma) CH. Hirmumörkö- nimisen varsan isä.


Captain Hook on osallistunut yhteen epäviralliseen URL näyttelyyn sijoittuen viidenneksi. Syksyllä 2015 kävimme Kht Mercurin kisoissa, joissa osallistuimme 0-50cm esteisiin ja maastoesteisiin sijoittuen molemmissa ensimmäiseksi.


Captain Hook kuuluu hevoslaumani siihen osaan, jota en koskaan myy (tai jos myisin lähes kaikki hevosistani, olisi Captain Hook viimeisiä lähtijöistä.)

12 kommenttia:

  1. AWWWW CAPTAIN HOOK :333333 HERRAN KATATU ONKSE (TUMMAN)RAUTIAS O.o EN OLIS VOINU AATELLAKAAN XDDDDD MOI JUMAL-KATATU :DDDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetkinen. Rautias? Missä niin sanotaan xD

      Poista
    2. Taisin lukea väärin tai jtn... xD

      Poista
  2. Anonyymi1/31/2016

    Ihana Captain Hook!<3
    Ja tuli mieleen että kun sä kyselit jossain postauksessa millaisia postauksia toivositte ja mä en keksinyt silloin vielä mitään niin kerronpa nyt ehdotukseni kun tuli mieleen:
    Sellainen blogi postaus että saa ekaksi linkata jossain oman keppari bloginsa ja sitten sä antaisit vaikka lyhyet arvostelut niistä blogeista ja linkkaisit ne johonkin postaukseen.

    Kylläpäs tuli käytettyä paljon sanaa "postaus"!xD

    VastaaPoista
  3. Juu, mä oonkin tehnyt jo blogiarvostelun kerran ;) Mutta voisin taas jossain vaiheessa tehdä :D

    VastaaPoista
  4. Anonyymi2/01/2016

    Aivan ihana Captain Hook! Kun katselee noita vauhdikkaita maastoestekuvia, tahtoisi itsekkin rallittelemaan radalle, mutta kesällä sitten :3

    Terv. Jemina, Kht Olympic

    VastaaPoista
  5. Anonyymi2/03/2016

    Panssari on niin hieno XD

    VastaaPoista
  6. Anonyymi2/04/2016

    Mistä keksit panssarin?

    VastaaPoista
  7. Kht onnela2/08/2016

    Millon tulee uus postaus?

    VastaaPoista
  8. Kht Niittyjoki2/22/2016

    Cattain Hook on ihana heppa!
    Tuo keskiajanratsastus ajatus on loistava
    kiva keksintö!����

    VastaaPoista