1/14/2016

MerPuh Cup, eli kisakauden startti!

Lauantaina 9.1.2015 starttasin tämän vuoden kisakauteni. Olin MerPuh Cupissa, Kht Mercurin ja Kht Puhin järjestämissä kisoissa.
Kuvista kuuluu kiitos Kht Nikitalle, Kht Celsielle ja Kht Coronalle, itse en nimittäin raahannut kameraa tuonne kylmyyteen :´D

Pakkasta oli noin 15 astetta, ja alussa varpaat jäätyikin, mutta kun käytiin Kürien (=ensimmäisen luokan) jälkeen juomassa kuumaa kaakaota (+laitoin vielä villasukaatkin jalkaan), niin sitten tarkeni hyvinkin :D

Kürissa mulla oli hieman hankaluuksia, koska kenttä oli niin hirmuisen pieni, joten oli hankala sovittaa askeleet siihen. Lisäksi en ollut tehnyt valmista ohjelmaa, vaan menin improkürina.

Kürissa mulla oli Dice. Sijoituttiin toisiksi, yllättävän hyvin siihen nähden, etten ollut valmistautunut.

Katnissin lämmittelemistä :3
Tosiaan kisoissa mulla oli Katniss ja Dice, molemmille nää oli ekat kisat. :D

Kisoissa oli kymmenkunta (vaiko vähän yli?) osallistujaa.

Dicen lämppäämistä esteillä :D Mun hepoleillahan oli loimet aina muulloin, paitsi kisasuoritusten aikana, koska oli kylmä Cx
Onnistuin muuten sitten kisasuorituksessa (matalemmassa esteluokassa) kaatumaan xD Noh, sain onneksi uusia :´D

Matalemmassa esteluokassa sijoituttiin kolmansiksi ja korkeammassa ensimmäiseksi. Molemmissa esteluokissa mulla oli Dice.

Kouluratsastuksen vapaaohjelmassa mä menin Katnissilla, mutta siitä ei ollut kuvia.
  
Mun molemmilla hepoilla oli muuten ranskanletti + letitetty otsaharja kisakampauksina :D Niin, ja Dicellä oli The Affairin High jump revolutionit suitsina, koska Dicellä on itsellään vain turparemmittömät, vaikka tamma tarvitsisi (varsinkin esteille) jotkut muut kuin turparemmittömät. Cx

Toisiksi viimeisenä oli laukkakisa, johon otin osaa Katnissilla. Sijoituttiin kolmansiksi. (oli muuten tosi hankalaa juosta lenkkareilla lumella ylämäkeen, tuntui että juoksi paikallaan xD)

Viimeisenä luokkana oli maastoesteet, joista ei otettu kuvia. 
Sijoituttiin Katnissin kanssa niissä ensimmäisiksi.

(c) Minä 
Kisoissa sain tosi kivasti myytyä myytäviä juttujani, ainoastaan kaksi petshoppia ja yksi riimu, sekä otsapanta jäi myymättä. :D Laskeskelin, että sain myytyä 50€ edestä ainakin varusteita, petshoppeja, tilarin ;)

Luralle (Kht Nikita) kiitos tästä ihanasta Dust- kollaasista <3

Ja Luralle kiitos myös tästä ihanaisesta Katniss- kuvasta :3

Tältä näytti mun kisakauden alku, kiitos jälleen kisojen järjestäjille ja muille kisoissa olleille! :3

Onkos teidän muiden kisakausi vielä alkanut? Jos ei, niin tiiättekö jo, millon se alkaa? ;)

25 kommenttia:

  1. Anonyymi1/14/2016

    Tosi kiva postaus ja hienoja kuvia!Minun kisa kauteni alkaa lauantaina:)

    VastaaPoista
  2. Hihihii Katatu mene mukkelis makkelis pikkuluokassa (Pikku, luo kassa!), etkai liukunut esteen ali? :''''D Ja minällä ei ollos pollos mittöö kis(s)akautta (ÄHÄHÄHÄÄÄ ME SAADAN HUOMENNA KISSAAA) kun kis(s)aan HYWIN vähän. :PPP Sitte tulee Wow ja syö Katatun kosta Katatu rutisti Wowin lyttyyn haliessaan rumaa kananpoikasta. Yhyy yhyhyhhhyhyhyhyhhyhyyyyh ei Katutututa saa kuolla paha Wow!!! DDDDDDDD;;;;; Muutetaan yhdessä Wowia pakoon Krakataulle!!!! JOOO!!!! Maatepin, Hannukin ja Pyhän Katatun nimeen, AAMEN!!! ASUMME NYT SIELLÄ!!!! :DDDDDDDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin että miten oli? XD
      En, koska kaaduin mutkassa, jäisessä mutkassa, lenkkareilla xD
      Uu, kisse, onneks olkoon. :3
      Wow- puolisokea Wow- raukka ;(
      Ja niin asutaan! :p

      Poista
    2. No höh Katatu ei ole enää legendaarinen pikku pallero. :(( Mutta onneksi pelastit ittes onnittelemalla HulmuRyäkäleestä. ONNEA!! Ja Wow on kyllä aika onnekas kun se on pieni ruma kananpoikanen joka on sun bff. Ja hywe juddelisbubbelisquddelis. 8D

      Poista
    3. *lähettää ilkeän Wowin ulkomaille* xP
      *Muuttaa Hannukin ja Maatepin kanssa Krakataulle* :3

      Poista
  3. Tää oli kiva postaus :) En oo pitkään aikaan käyny kisoissa, viimeeks kesäkuussa... xD

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus, en tajuu miten oot niin hyvä kisaamaan :D Monta vuotta oot harrastanu kepparointia? c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain ekna kepparin ku olin 1v, pienenä aina leikin sillä ja sitte leikki muuttu pikkuhiljaa harrastukseksi ;)

      Poista
  5. Kht onnela1/16/2016

    Tosi kiva postaus!Muuten voiko sulta tilata varusteita jos voi niin kuinka halvalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan multa tilata. ;) Varusteiden hinnat löytyy kotisivuilta (www.khtchiaro.suntuubi.com) Tilarit -> Varusteet- kohdasta ;)

      Poista
    2. Kht onnela1/17/2016

      Okei:)

      Poista
  6. Anonyymi1/16/2016

    Tykkään hurjan paljon tästä sun blogista ja kaikki postaukset ovat todella mielenkiintoista. Ehdoton ykkössuosikki keppariblogeissa!

    Terv. Jemina, Kht Olympic

    VastaaPoista
  7. Kht onnela1/17/2016

    Voisiko suhun tutustua jossain muualla niinkun yksityisesti? Mut mulla ei oo instaa eikä sähköpostia whatsapp kyllä löytyy

    VastaaPoista
  8. Oleppa hyvä! Toivottavsti pidit kisoista!♥

    VastaaPoista
  9. Anonyymi1/20/2016

    Jee!kisa postaus! Näitä on tosi mukava lueskella😊. Onko noi molemmat keprut uusia? En ainakaan oo nähny aiemmin.

    Kht käykuusi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aika uusia ovat molemmat ;) Oon tehnyt niistä postauksenkin aikaisemmin ;)

      Poista
  10. Moikka! Minulla olisi kysymys! mitä kaikkea olet opettanut kesä leireillä viime vuosina? sillä mietimme itse päivä leiriä tänä kesällä. Muuten tää on tosi ihana ja kaunis blogi. Teet ihania postauksia!
    Terkuin; Isla ja Aava, kht yötön yö
    Khtyotonyo.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No esim. kouluratsastusliikkeitä ja lännenratsastusliikkeitä, parempaa hyppytyyliä esteillä, oon selittänyt, miten teen keppareita ja varusteita. Muunmuassa nämä :D

      Poista
  11. Kiva postaus! Voitko liittyä lukijaksi blogiini?

    kesaniitynelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Kiitos kun vastasit!, Katsotaanpas mitä meidän leirille tulee. Ideaa sain kyllä!

    T. Isla ja Aava, kht yötön yö

    VastaaPoista