12/31/2015

Vuosi 2015

Vuodesta 2014 tekemäni postaus löytyy tästä (*klik*)
Mitä vuosi 2015 piti sisällään?
Järkytetään teitä ensin kauhealla kuvalla; ensimmäisiä 2015-vuonna ottamiani kuvia on tämä. Kaoottinen kaaos huoneessani. Kangasvuori, joka sisältää tilpehöörilaatikon, pehmoleluja ja ties mitä. Täydellinen kaaos. Hyi jestas kuinka siivoton olin xD Kankaat eivät suinkaan enää "asu" huoneessani, ja muutenkin tavarat ovat näin vuoden kuluessa löytäneet omat paikkansa xD

Keväällä oli noinkin paljon lunta :o Saa nähdä, onko keväällä 2016 miten paljon lunta. kuvassa oleva hevonen on Norne, jonka olen myöhemmin myynyt Kht Sakuralle.

Leo: "Moi, mä oon Leo". Katatu: "Heei, hetkonen! Leo, etkai sä menny kameran eteen?" Kuvassa ratsastan Sepellä, jonka olen myös myynyt. (+kuten näkyy, kissat oli ulkoilemassa xD)

Kuvia on tullut räpsittyä monia tuhansia, niin keppihevosista, kuin muustakin. Kehitystäkin on tapahtunut huomattavasti.

 Vuoteen 2015 on myös mahtunut paljon surua; yksi minulle tärkeimmistä ihmisistä lähti pois elämästäni.

Koimme yhdessä sanoinkuvaamattoman hauskoja hetkiä, en vaihtaisi niistä sekuntiakaan pois. Tapahtui mitä tapahtui, tuo henkilö tulee aina olemaan kenties elämässäni eniten vaikuttanut henkilö ja haluan muistaa hänestä vain hyvää.
Kiitos ja anteeksi. (enempää en kerro, mitä tapahtui, joten turha kysellä xP)

Vuoden varrella oon saanut hurjan määrän uusia kavereita :)

Koko vuoden aikana oon viettänyt monia mukavia päiviä uusien kuin myös vanhojen kavereideni kanssa.

Olen tehnyt uusia asukkaita talliini, ja myös myynyt joitain tallissa asuneita hevosia. Kuvassa Gribba, joka asusteli tallissa keväällä ja kesällä.

Otin osaa lähes kymmeneen kisaan pitkin vuotta ja sijointuinkin niissä hyvin. :)

Laskiskelin, että nyt kahden vuoden aikana oon voittanut 80 ruusuketta ja viisi pokaalia (lähes kaikki kuitenkin vuonna 2015)

Pidin kesällä kolme unohtumatonta leiriä, joilla kaikilla oli yhteensä 30 henkilöä. Kuva vuoden ensimmäiseltä leiriltä :)

Leireillä tutustuin mahtavaan porukkaan ja sain huimasti myytäviä juttuja myytyä.

Ennen kaikkea, leireillä oli hurjan hauskaa, en vaihtaisi noista hetkistä yhtään pois :3 (Ensivuoden leiri-info tulle sitten keväällä, luultavasti jo Tammikuussa, joten pitäkää silmänne auki ;) Vuonna 2016 olisi tarkoitus pitää myös kolme leiriä)


Kynsilakkaa mulla on ollut läpi vuoden, kuvassa Halloween-lakkaukseni :3 (aah, ihanan pitkä pikkurillinkynsi. Kasva pian takas :3)


Vuoden aikana mulla oli kaksi ylläpitohevosta, ensin kesällä Kreemi ja nyt syksyllä Caddy.


Laskeskelin, että olen tehnyt noin 50 hevosta tänä vuonna. Tavoitteeni, ja samalla uudenvuodenlupaukseni on, että teen ensivuonna ainakin 80 hevosta. Tilarijonossa tulee siis olemaan aika useinkin neljä paikkaa. (niin, ja tilarien hinnathan nousevat 1.1.2016 ;) )

Oon kehittynyt hurjasti tän vuoden aikana hevosten tekemisessä. No, ainahan sitä tekemällä kehittyy :D

Hevosten lisäksi myös mä ite oon kehittynyt ihmisenä, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Kuntoni ja kestävyyteni on kasvanut. Este-ennätykseeni (140cm) en päässyt tänä vuonna, mutta 130cm, ja muistaakseni 135cm ylittyivät.

En oo tätä harrastusta lopettamassa nyt, enkä varmaankaan tulevana vuonna. Keppihevoset tuo eniten iloa mun elämääni, enkä aio luopua niistä helposti >:D

En olisi voinut uskoakaan pari vuotta sitten, että mulla olisi faneja, ihailijoita. En olisi voinut uskoa, että saan jopa joululahjoja faneiltani, kuin myös kavereiltani. Fanipostiakin oon saanut. Seuraajamäärä instagramissa senkuin kasvaa ja kasvaa, kuin myös blogin lukijamäärä. Tää kaikki on niin huikeeta, kiitos. :3
Näistä paketeista vielä kaksi odottelee saajiansa :3

Sitten vain katse kohti uutta vuotta.

Kiitos kaikille mukana olleille ihanille ihmisille (ja mikseipä eläimillekin). Kiitos kuluneesta vuodesta ja iloista uutta vuotta 2016! <3

11 kommenttia:

  1. Sä oot tehnyt tästä vuodesta ehkäpä elämäni ihanimman! ♥ Kiitos että oot niin mahtava! ;3; #puspuskatatu *3^♥

    VastaaPoista
  2. Sun vuosi näytti olevan mahtava! Toivottavasti 2016 tulee vielä vähän mahtavampi! ;) ♥

    VastaaPoista
  3. Muta c:1/01/2016

    Samoin��❤ siel leirilki meni nii lujaa���� ja toivottavasti tästäkin vuodesta tulee yhtä mahtava��❤
    ❤����: Muta����

    VastaaPoista
  4. Ihana toi vika kuva :3 Ja koita kestää, mitä ikinä nyt sitte sun besun kanssa kävikään :(

    VastaaPoista
  5. Sä oot mun elämän tärkein kaveri! Kun mä tapasin sut mä ihastuin sun heppoihin ja sun luonteeseen♥♥ sä oot vaan niin hyvä sydämminen että mä en pysty edes sanoilla kuvaamaan♥♡♥♡♥ ~kuutti

    VastaaPoista
  6. Kht onnela1/05/2016

    Millon tulee uus postaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan ehdin tehdä, sillä olen vasta kotiutunut Toijalasta ;)

      Poista
  7. Anonyymi1/06/2016

    Tosi kiva postaus.Sulla on tosi ihana blogi ja söpöt kepparit.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi1/07/2016

    Nyh.. Hile :c

    Mut oot ihana ja mahtava ja kaikkee :33 en koskaan unoha mitä ollaan koettu x3 kiitos sinullekkin Katsukkainen Kakadu vuodesta 2015 :3 odotan innolla leirejä c:

    ~LauLau, kht Nikita

    VastaaPoista