2/22/2014

Andalusialaiseni: Michel

*Michelin rotu on nykyään Quarter (17.9.2014)

Michel Elphoe

Kuin hento kesätuuli, joka havisuttaa oksia, kuin kesäauringon lämmin paahde. Se ei vain tahtonut päästää irti, vaikka voimat olivat jo lopussa, se lähti matkaani ja oli minun, vain ja ainoastaan minun.

-Olin jo luovuttanut, minulla ei enää ollut voimia. En jaksanut enää. En jaksanut enää jatkuvaa muuttamista. Sitä ei ehtinyt edes sopeutua uuteen kotiin kun minut jo vietiin toiseen paikkaan. Mutta nyt minulla on koti, koti, jossa minusta välitetään aidosti.

Michel on ainut tämänhetkisistä Andalusialaisistani, jonka olen ostanut. Kuten yllä olevasta tekstistä saattaa päätellä, se on ollut ennen "kiertolaisena".



Michel tuli minulle loppukeväällä 2012, se oli loppuunkulutettu hevonen, jolla ei enää ollut elämäniloa. Muutaman kuukauden rakastavalla huolenpidolla siitä kumminkin kuoriutui hevonen, josta en pystyisi luopumaan milloinkaan.
Michel on niin "luonnerikas", että sitä kaikkea ei vaan pysty kertomaan sanoin. Ratsastaessa se on helppo, muttei liian helppo, se osaa olla myös haastavakin. Michel on kohtalaisen hyvä lähes kaikissa ratsastuslajeissa, mutta eniten se innostuu ihan pienenpienestäkin esteestä eikä tahtoisi keskittyä enää muuhun kuin esteeseen. Orin perusluonteeseen kuuluu rauhallisuus.


Maastossa Michel on luotettava hevonen, joka ei säikähdä juuri mitään. Sillä voi mennä metsässä ilman suitsiakin ongelmitta, mutta jos menisi tiellä ilman suitsia niin oltaisiin jokaisessa ojassa... Michel rakastaa uusien asioiden opettelemista ja se on kohtalaisen nopea oppimaan uusia asioita. Parhaiten tämä herra toimii kevyellä kuolaimella, voimakkaisiin kuolaimiin se puree kiinni ja näyttää, että: Minäpäs en pidäkään tällaisia kuolaimia!


Orin ulkonäköä rakastan kaikin puolin, mutta nuo sen korvat, varsinkin tuo toinen korva on hieman ärsyttävä.

-Ikuisestin Yhdessä-

4 kommenttia:

  1. Anonyymi10/12/2015

    Ihana michel kirjoitit siitä niin upeasti😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nykyää Mulla ha toi kaikki on vaa niin totta💗

      Poista