Nyt on vuoden 2026 ensimmäisen tilaripostauksen aika.
Tammikuussa otin huomattavasti rauhallisemmin töiden suhteen, sillä olen edelleen aika väsynyt joulusesongin kiireestä.
Ehdin saada valmiiksi vain neljä tilaria. Kaksi heppaa (toinen tilari ja toinen myytävä) jäivät vielä vähän kesken. Ne valmistuvat tässä tulevan parin viikon aikana.
Lähinnä olen tehnyt pakollisia töitä, kuten varustetilauksia (+tietysti tilausheppoja), tarkistanut kirjanpitoa veroilmoituksen tekemistä varten ja tehnyt videoita. Tuntuu etten vieläkään ole ihan palautunut, joten ensi kuu ainakin aloitetaan vielä rauhallisemmin.
Mutta tässä lyhyt katsaus valmistuneisiin tilareihin:
1.
Aloitetaan tällä supersöpöllä punaruskealla ponilla. Poni on valmistettu velboasta. Harja on ihanan persoonallinen pystyharja, punaruskeasta villasekoitteesta. Merkkinä on läsi.
Tästä tuli niin veikeän näköinen, pitää ehdottomasti tehdä lisää pystyharjaisia ihan myyntiinkin asti. 💖
2.
Toinen poni, mustasta ja villanvalkoisesta karvakankaasta. Väritykseltään kirjava, kuten näkyy. Harja on kokonaan musta, villasekoitteesta. Yksityiskohtana herasilmät.
Tällä, kuten edeltävällä ponilla meni varusteita mukana, mutta niistä en tällä kertaa ottanut kuvia. Kun ulkolämpötila on -20°C, ei hirveästi tee mieli kuin ottaa pakolliset kuvat ja palata sisälle mahdollisimman pian. 😅
3.
Valkopäinen pikkuponi punaruskeasta karvasta. Vaaleanruskea mohairharja. Tämä meni suitsien ja tietojen kanssa, nimeksi tammalle tuli CH. Amorella.
4.
Viimeisenä Tammikuussa valmistui vaaleanruskea karvaminiponi. Hyvin simppeli, ei merkkejä, ja harja valkoisesta villasekoitteesta. Silti kaikessa yksinkertaisuudessaan niin söpö. 💕 Tämä ponski muuttaa Irlantiin.
Tässä kuussa ehdin myös lisätä muutamia Uutuuksia verkkokauppaan. Muun muassa suitsikorut: puput, kukat ja perhoset, sekä kultaiset metalliosat (soljet, renkaat ja lukot) löytyy nyt valikoimasta.
Mikä keppareista oli suosikkisi?
Entä onko sinulla ehdotuksia, mitä tuotteita, kuten käsityömateriaaleja tai kepparin varusteita minun pitäisi lisätä verkkokauppaan? Tänä vuonna on tarkoitus laajentaa ja parantaa valikoimaa vielä entisestään. 😊
Toivottavasti teidän vuosi alkoi kivasti, seuraavaan postaukseen!
















Noi suitsikorut on IHANIA! Olisi muuten kiva jos voisi luoda Whatsapp kanavan näille keppari jutuille! Jos teet niin voitko kertoa siitä youtubessa?❤️Mun lempparit on toi 1 ja 4!
VastaaPoistaKiitos ❤️ Päivittelen Instagramiin (storyihin) aika usein, ja tietysti näille blogipostauksille ja videoille. En usko että Whatsapp -kanava toisi mitään lisähyötyä seuraajille, koska sinne pitää liittyä, mieluummin jaan tekemiset Instagramiin jossa ne on julkisena. Tällä hetkellä ainakaan ei aika tai jaksaminen riittäisi vielä yhden kanavan lisäämiseen, mutta kiitos ehdotuksesta! 😊
Poista