3/05/2023

Helmikuu

Jälleen on luvassa uusien tilareiden ja myytävien esittely. :)

1.
Ensimmäisenä valmistui tämä myyntihevonen beigestä fleecestä isolla päämerkillä. Harja on beigeä mohairia. Merkin päälle tulevasta sieraimesta tein pinkin, ja samaten laitoin pinkkiä turpaan ja kevyesti silmien ympärille.
Tämä on ensimmäinen koevedos vuoden 2023 kaavasta/mallista. Lisäsin jo kyseisen kaavan valikoimaan, mutta siihen tulee vielä ihan pieniä kosmeettisia paranteluja.


2.
Toisena valmistui kuun alkupuolella tilaushevonen tummanruskeasta fleecestä. Tähän tuli tukikankangas ja malli oli muistaakseni 2019. Merkkinä on piirto ja harjana tummanruskea villalankaharja.
Tälle meni myös ruskeat enkut aidolla nivelkuolaimella ja vaaleansinisellä strassikoristeella. Suitsista kuva tuossa alempana.


3.
Seuraavat hepat kuuluvatkin samaan tilaukseen.
Tämä ensimmäinen on tehty ruskeasta velboasta, tällä on piirto ja harja tuollaisesta vaaleanruskeasta villalangasta. Näille molemmille hepoille tilattiin myös riimut ja narut. Toinen riimu on ruskea keltaisella nimilaatalla, ja riimunnaru on keltainen.
Tässä on pitkästä aikaa velboahevonen, johon olen yllättävän tyytyväinen. Ehkä vihdoin löytyi velboa-tukikangasyhdistelmä, joka ei ole aivan tuskaa. Tukikangas kun yleensä ompeluvaiheessa vääntää hevosen vinoon tai aiheuttaa esimerkiksi ryppyjä, joten heppoja joutuu purkamaan ja korjailemaan monta kertaa, mutta tämä meni kerralla nappiin.


4.
Toinen samaan tilaukseen kuulunut heppa on mustavalkolaikukkaasta mikrovelboasta valmistettu. Myös tälle tuli piirto, joka ylettyy otsasta turvalle. Harja on villanvalkoinen villalankaharja.
Toinen näiden heppojen mukana mennyt riimu oli vaaleanturkoosista tekonahasta vaaleansinisellä nimilaatalla, ja riimunnaru tuollainen siniturkoosi.


Mikä oli tämänkertainen suosikkisi? Itse tykästyin tuohon ruskeaan velboaheppaan, vaikka yleensä en hirveämmin velboahepoista välitä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti