7/29/2021

Kesä

Kesäkuu oli sen verran kiireinen, etten ehtinyt juurikaan saamaan heppoja valmiiksi, enkä liioin tekemään uutta postausta tänne. Joten tässä postauksessa esittelen sekä kesä-, että heinäkuun aikana valmistuneet hevoset. :) Ei muuta kuin aloitetaan:

1.
Ensimmäisenä esittelen teille valkoisesta ja ruskeasta fleecestä tehdyn projektihevosen. Tälle piti tehdä uudet korvat, lisää laikkuja, sekä muokata silmät ja sieraimet, minkä lisäksi laitoin tälle pinkkiä turpaan ostajan toiveiden mukaan. Eli tämä yksilö myytiin jo, ennen kuin se ehti julkiseen myyntiin. :)
Harja on mustavalkoinen ja se on tehty villalangasta, kuten varmaan huomaatte. Tein tästä hevosesta persoonallisemman tekemällä pienen kuunsirpin muotoisen merkin turpaan.
 

2.
Toisena on ruskeasta fleecestä valmistettu myyntihevonen. Tällä on molempiin suupieliin ylettyvä leveä läsi, vaaleanpunaiset sieraimet ja vaaleanpunaista turvassa. Silmien ympärillä on kevyet tummennokset, ja samaten toisella puolella turvassa. Vasemmanpuoleinen silmä on herasilmä ja harjana on pitkä ruskea villalankaharja.


3.
Tämä seuraava yksilö on myös projektihevonen. Tältä piti hieman muokata niskan muotoa, tehdä merkki, tuuhentaa harjaa, sekä tehdä uudet silmät ja sieraimet. Tämä olikin samalla helpoin tämänkertaisista projektihevosista. :) Tämä löytyy myynnistä.


4.
Viimeinen projektihevonen tältä erää. Tältäkin piti muokata niskaa, tehdä uudet korvat, silmät ja sieraimet. Lisäksi tein tälle tummennokset, ettei se olisi vain pelkkä valkoinen hevonen. Myös tämä on myynnissä.


5.
Myyntiminiponi. Tehty ruskeasta fleecestä. Merkkinä on piirto rengastähdellä ja harja on mustaa villalankaa. Mielestäni tästä tuli jotenkin tosi symppis! :3


6.
Seuraava myyntiminiponi. Tälle valkoiselle yksilölle tein kärpäskimo -kuvioinnin ja turpaan, sekä korvien sisäpuolelle kevyet tummennokset. Harja on valkoista villalankaa.


7.
Ruskeasta fleecestä valmistettu myyntivarsa/-pieni poni. Merkkinä on katkopiirto ja harja on vaaleanruskeaa paksumpaa villalankaa. Turvalla ja silmien ympärillä tummennokset.


8.
Tämänkertainen ainut tilaushevonen. Kooltaan se on hieman varsakoosta isompi, eli ns. pieni poni. Ruskeasta karvakankaasta, merkkeinä valkopää, vasemmalla kaulassa laikku ja oikealla puolella kaulan alaosassa sydän. Varusteina on mustat tikatut hannoverilaiset suitset D-kuolaimella, korvahuppu ruskeasta tähtifleecestä ja loimi samasta kankaasta kahdella hihnalla. Harja on ruskeaa villalankaa.


9.
Viimeinen myyntiminiponi tältä erää. Tämä on tehty ruskean karvakankaan jämäpaloista. Merkkinä ohut tähtipiirto ja harja on tuuhea ruskea Teddy-harja.


10.
Viimeinen valmistunut hevonen on tällainen myyntiponi. Kooltaan ihan normaalikokoinen, mutta olemukseltaan ehkä enemmän poni, kuin hevonen. Kangas on ruskeaa fleeceä ja harja hieman tummempaa villalankaa. Merkiksi tein tuollaisen kaksiosaisen merkin. Lisäksi tällä on tummennokset.

Kommentoi alle suosikkisi näistä. :)

Hyvää loppulomaa kaikille! <3

3 kommenttia:

  1. Anonyymi7/29/2021

    Nyt täytyy kyllä sanoa että tuo ensimmäinen projektihevonen on täydellinen :D

    VastaaPoista
  2. Ihania hepolaisia! Omat suosikit oli tälläkertaa 1,5,10. Iskee itellekkin ompeluhimo! =D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi11/20/2021

    Kylläpö tuo 8 on ihana 😍😍

    VastaaPoista