7/31/2015

Pärinäpäivät :D

Nyt on vuoden 2015 viimeinen leiri takanapäin. Tällä kertaa säät ei ollut mitään mahtavia koko ajan, mutta päästiin kuitenkin ulkoilemaankin mukavasti silloin kun ei satanut.
Leiri oli siis Perjantaista (24.8) Sunnuntaihin (26.8)
(Kuvat © minä tai © Kht Firegate tai joku muu leiriläisistä)
Tällä kerralla kissanpennut oli ensimmäisen päivän mukana :D Vasemmalla on mun oma kissa Tuutikki hienon asentonsa kanssa ja oikealla nukkuu pentu, joka lähtikin uuteen kotiin tuolloin Perjantaina.
Leirillä meitä oli yhteensä 10 :D Ja juuri kun ensimmäinen leiriläinen saapui, alkoi sataa ja satoikin sitten iltapäivään asti.. 

Heti ensimmäisenä kun sade loppui mentiin kentälle hyppimään esteitä. 

Esteiden korkeudet oli otain 50-60cm ja hypittiin niitä aluksi sarjoina ja kun oltiin saatu tarpeeksi verryteltyä niillä niin ruvettiin hyppimään rataa :D 

Mulla oli tällä ekalla tunnilla hevosenani Fasu.

Koska rupesi satamaan, jouduttiin siirtymään vanhaan navettaan hyppelemään. Molemmat ladot isä on vallannut kaikenmaailman koneille, joten niissä ei voitu mennä (ja kaiken lisäksi ne olis ollu vielä parempia paikkoja >:D)

No, tervetuloa takaisin navettakuvat, olikin jo ikävä Cx (2014 alkupuolelta näitä postauksia löytyykin aika paljon)


Ratsastelujen jälkeen palattiin leiritalolle ja Jupi sai fanipostia :3

Sitte yks jo muutti Cx

Voi Jupia :´d Yli-innokkaita Jupifaneja xD

Illemmalla mentiin sateen loputtua ulos höntsäilemään, hypittiin mm. maastoestettä, joka rakenneettiin tuohon pihaan. 

Salamalla otettuja kuvia, kyllä, koska ilman salamaa otetut heilahti aina, koska oli jo hämärää...


Yöllä lähdettiinkin sitten yömaastoon :)  

Lauantai:
Lauantaina aurinkoinen sää suosi meitä, aurinko paistoi onneksemme koko päivän, joten päästiin kunnolla ulkoilemaan. :)

Mentiinkin jo aamupäivällä hyppelemään 



Hyppäämisen jälkeen otettiin mun tallin hepat mukaan ja mentiin leiripaikkaan.

Sitten Kht Firegate piti meille kouluvalmennuksen, jossa siis mentiin mun tallin hevosilla


Kouluvalkan jälkeen siirryttiin vielä estevalmennukseen puutarhan puolelle :D Tämänkin valmennuksen Kht Firegate piti. Kiitokset hänelle kivojen valkkojen pitämisestä :D

Jupi oli hyvin ärtyisä estevalkassa, se luimi ja kävi pari kertaa näykkäisemässä valmentajaa >:D

Alkuverkkoja meidän ei tarvinnut mennä, koska tultiin tähän estevalkkaan suoraan siitä kouluvalkasta :D

Aluksi hypeltiin yksittäistä (juurikin tätä estettä), mutta lopussa hypittiinkin rataa :D

Fasu: "Ai pitiks tää hypätä?"

Jupi: "Hei mä halusin leikkiä kirahvia tällä esteellä >: )"

Se luimi, mutta nosti sitten toisen korvansa pystyyn Cx Ja ainiin, Jupi kantoi kaikenlaista risua ja kasvia suussaan koko estevalkan xD

Jupin rapsutustuokio valkan päätteeksi Cx

Aika pian estevalkan jälkeen alettiin valmistautua uimaan lähtemiseen

Säätöjä pihassa ennen lähtöä :D

Sitte mentiin :D

Ja kaikilla on hienot ilmeet xD

Jupi ja Kht Metsätähden Daisy 

Kht Metsätähden Roki :3 Ja kattokaas, miten kirkasta toi vesi vielä on.

Kaunis kuva Jupista.. Öh, taustalla Kht Diary savessa ja kauhee läjä pyyhkeitä ja muuta xD Se siitä hienosta Jupi- kuvasta. :´D

Käytiin ensin kahlailuporukan kanssa tuola isommassakin uimamontussa kun ne muut ui sielä pikkusessa llätäkössä x)

Noin, katsokaas tota vettä nyt xD Jotkut _vähän_ leikki savella xD

Savi oli niin hurjan kiva juttu x)

Uimisen jälkeen pidettiin vähän taukoa, kunnes sitten aloitettiin leirikisat kouluosuudella.


Kouluosuuden jälkeen oli tietysti esteet :D

Tällä radalla esteet oli 50-60cm (+tämä tukki). Tyyliluokka, kuten muillakin leireillä :D


Kunniakierros kisojen ja palkitsemisen jälkeen :D

Illemmalla Kht Firegate piti meille jälleen kouluvalmennuksenrääkin.


Illalla mentiin sitten kahlailemaan :D

Korjaan; kahlaamaan ja uimaan(?) No, kyllä sielä _melkein_ oli riittävän syvää uimiselle(ei läheskää xD)

Yöllä saavuttiin koko porukka tielle. :D Eihän ole kunnon leiriä ilman tiellä höntsäilemistä :´D

Muhahahaa 8D Tappaja- Jupi on löytvänyt uhrinsa XD

Tie- höntsäilyjen jälkeen hypeltiin esteitä. Näettekin varmaan Kht Dominionin maassa konttaamassa, se johtuupi siitä, että ne hyppeli myös "hevostyylillä" Cx

Viimeisestä päivästä, eli Sunnuntaista ei tullut kuvia, mutta käytiin vielä kerran maneesissa hyppäämässä, koska koko aamupäivän satoi.. No, eipä se mitään, päivä kului suurimmaksi osaksi pakatessa :D

Kiitos Pärinäpäivistä kaikille mukana olleille! :D

Kiitos muuten 230 lukijalle! :)

6 kommenttia:

  1. Jee leiripostaus!:) tästä postauksesta tuli oikein kiva;) noissa maastoeste kuvissa näyttää siltä että seisoisin siinä:D mitenköhän aina kun hyppään kiinteän esteen tai vastaavaa niin näyttää että seisoisin sen esteen päällä:"D

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta leiristä

    VastaaPoista
  3. Ei vitsit kun ois kiva tulla sun leirille :) Matkaa vaan on paljon...

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanasta leiristä! Se oli paras tapahtuma koko kesänä! :)

    t: Vinku

    VastaaPoista
  5. Anonyymi8/02/2015

    Kiva postaus! Teillä näytti olevan hauskaa ;)

    VastaaPoista