6/05/2014

Kesäistä leirielämää

Kesän ensimmäinen keppihevosleiri on nyt ohi. Alunperin leirille piti tulla kuusi henkilöä (mukaanlukien leirin pitäjät, minä ja Hile), mutta määrä pienentyi neljään ja sitten Maanantaina kun leiri alkoi niin yhdelle tuli maha kipeäksi. Kumminkin yksi oli sitten tulossa junalla ja Hile tietenkin tuli omalla kyydillään. :D Noo, äiti odotteli juna-asemalla puoli tuntia sitä leiriläistä, ei kuulunut eikä näkynyt. Muutaman tunnin päästä kun tavoitimmme henkilön niin selvisi, ettei hän edes ole tulossa leirille. Edellisenä päivänä kuitenkin vielä oli sanonut, että tulee. -_- Loppujen lopuksi leirillä olimme vain minä ja Hile, sekä välillä myös pikkuveljenikin pyöri kanssamme. :D

Maanantai (1. leiripäivä)

Kiehtovaa, missäs ne karkit on?
 
 
Elä koske mun heppasiin! :D
 
Maastoilemaan! Aluksi oli tarkoituksena tehdä parin kilometrin pituinen maastolenkki, mutta tuo pari kilometriä vähän venyi. :D Lähdettiinkin sitten ratsastelemaan yhtä tietä pitkin, josta loppujen lopuksi pääsisi Ilmajoen keskustaan.

 
  Niinhän siinä sitten kävi, että päädyttiin tekemään yli kahden tunnin ja 12 kilometrin maastolenkki Ilmajoen keskustaan. :D Käpsyteltiin sitten Petran talonkin ohi, tosin Petra ei ollut kotona. :D
 
Jokaisella vastaantulevalla autoilijalla oli jotenkin hämmentynyt ilme Cx
 
Takaisin ei enää lähdetty käveleskelemään, vaan menimme mummani työ syömään, jonka jälkeen mentiin äidin työpaikalle. Äidin kyydillä käytiin sitten kaupassa ja syötiin jäätelöt ja ajettiin kotia


Oltiin hetken leiripaikassa ja tehtiin jotain. Sitten mentiin meille syömään, jonka jälkeen Hile ryhtyi tonkimaan kaappiani, koska tiesi siellä olevan palmikko-ohjat (oikealle hepalle). Hileen oli aivan pakko saada ne Selmansa suitsiin. Cx
Tämmöösen kasan tavaraa sain noista ohjista. 5 miniponia, kaksipalainen poni, kolmipalainen hevonen, kaksi heijastinta (suitsiin tms.), kaksi vaaleanpunaista riimua ja yhden punaisen riimun.
 
No, maistuukos ne uudet ohjat noin hyviltä? :´D
 

Hieno hyppy... Käpälä Cx

Njäääh! Tää nilkkatuki ei mahu mun jalkaan.
 
 Kun pikkuveljeni tuli taas kyläilemään niin alkoi trippisota. Hile ja pikkuveljeni nakkelivat toisiaan tyhjillä trippipurkeilla. Cx
 
 

Tiistai (2. leiripäivä)

Michel :3


Näin laskeudutaan tyylillä!



Kieltäytyminen!

Hile ja Cream
 
Pyöräilemässä
 
Käytiin kahlailemassa Speirin ja Blondin kanssa
 


Kukas muu osaa ratsastaa kahdella hepalla yhtäaikaa? Cx


Hyrr.. Tuonne en halua mennä :D
 
Yöllä tehtiin sitten sellainen yli 20km pyörälenkki Ilmajoen keskustaan ja takaisin. Tutkittiin matkan varrella muutama tie ja käytiin mun koulullaki. :D
 


Keskiviikko (viimeinen leiripäivä)
Nukuttiin kauheen pitkään yöllisen pyörälenkin takia. Tai no... minä nukuin kahdeksaan ja Hile tais nukkua kymmeneen. :D Heräsin siihen kun joku ryskäsi ovella, pomppasin ylös sängystä ja ryntäsin katsomaan, että mitä siellä nyt tapahtuu. Pikkuvelihän se sielä yritti "murtautua" asumukseemme. :D
Hileen nukkuessa ja pikkuveljen pelatessa puhelimellani ompelin Hileen keskeneräisiä heppasia, pakkasin tavaroitani ja muutenkin vähän siivoilin.


Rommie ja Speir ovat valmiina kotiinpaluuseen
 
 Oli aivan mahtava ja aivan liian hauska leiri. :D Toivottavasti Heinäkuun leirit onnistuisivat yhtä hyvin ja että leirille tulisi sitten muitakin kuin minä ja Hile. Cx

8 kommenttia:

  1. Anonyymi6/05/2014

    Heinäkuun leirit vissiin täynnä? Nimittäin,ehkä oisin pässyt. Äiti ja Isi olis olleet suostumassa,jos leiri ei oo niiden kahella tietyllä lomaviikolla. Ja muiden leirit ei oikeen oo nyt kiinnostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alustavasti ne ovat täynnä, mutta pari henkilöä on varannut paikan, eivätkä he ole ollenkaan varmoja tulostaan. Laita mulle Facebookissa viestiä (Kht Chiaro) tai s-postia (khtchiaro@gmail.com), koska voit ehkä päästä jommallekummalle leirille. ;)

      Poista
  2. Haha :D Mää hihitin näille kuville ihan vääränä XD Mun jalat tossa "Trippisota" kuvassa XD
    -Hile 8D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi10/13/2014

    Eks käytä kypärää pyörällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käytä. Miksi ihmeessä käyttäisin? Mä en aja keskellä tietä, ja osaan kyllä varoa autoja. Eikä täälä maaseudulla kukaan nyt yli aja XD

      Poista
    2. Anonyymi10/31/2014

      Niin ja eiköhän se ole ihan ihmisen oma asia käyttääkö vai ei :D

      Poista
  4. Anonyymi7/08/2015

    Ihanan näköinen leiri xD HArmi että en pääse tonne koska liian pitkämatka ;(

    VastaaPoista