6/30/2024

Kesäkuu

Kesäkuun "raportin" aika. Tällä kertaa aikaani söivät paitsi omat syntymäpäivät ja ammattikorkean valmistujaiset, myös Juhannusreissu ja lomittaminen avopuolison vanhempien lehmätilalla. 
Vaikka sainkin paljon tehtyä, etenkin varustetilauksia, silti tuntuu etten olisi saanut tehtyä niin paljon kuin halusin. Vaikka samaan aikaan tein enemmän varustetilauksia kuin aiemmin ja peräti kuusi uutta hevosta. 😆
No mutta, ei muuta kuin lähdetään katsomaan, minkänäköisiä hevosia ja varusteita sain aikaiseksi kesäkuun aikana.

1.
Ensimmäisenä esittelen tämän myyntipikkuponin. Kankaaksi valitsin punaruskean karvakankaan ja harjalangaksi vaaleanruskean mohairin. Päässään tällä on leveähkö epäsäänöllinen läsi. Silmät ja sieraimet tein tekonahasta. Tämä kaveri lähtikin tänään Amerikkaan asti.
Tällä kertaa tein kokeeksi muutaman myytävän karvakankaasta, sillä se on tilareissa tosi suosittu kangas. Jostain syystä olen aika harvakseltaan tehnyt myyntiin heppoja karvakankaasta. Kysyntää karvahepoille kuitenkin on, sillä molemmat näistä tämänkertaisista myytiin lähes välittömästi. 😂 Joten tulevaisuudessa on luvassa lisää myytäviä karvakankaasta.


2.
Toisena on myöskin myyntipikkuponi, joka on ainakin toistaiseksi vielä ostettavissa. Tämä on pilkullista mikrovelboaa, kaksisävyisellä harjalla. Eipä mitään muuta erikoista tässä ponissa, simppeli yksilö.


3.
Kolmas myytävä, jonka tein on miniponi mustasta karvakankaasta. Myöskin tämä sai jo kodin. Harja on lyhyehkö musta ja merkiksi tein piirron. Tällekin tein silmät ja sieraimet tekonahasta. Ajattelin mahdollisesti jatkossa tehdä karvakangashepoille (ainakin myytäville) vakiona tekonahkasilmät, sillä ne jotenkin sopii paremmin tähän kankaaseen kuin huopakangas. Mutta mitä mieltä te olette, tekonahka- vai huopasilmät karvahepoille?


4.
Otetaan nyt viimeinenkin myyntiheppa tähän perään ennenkuin siirrytään tilareihin. Mulla on jo jonkin aikaa ollut tämä Velboaväri tilausvalikoimassa, mutta en ole ikinä tehnyt siitä hevosta. Joten nyt päätin tehdä, että saan mallihepan tällekin värille. 
Eli myyntiheppa tällaisesta vaaleanruskeasta Velboasta, luonnollisesti tukikankaalla, kuten kaikki Velboahepat. Harjan tein suht samansävyisestä langasta mitä kangas on. Merkki on lyhyehkö piirto ja tein ihan pienet tummennokset sekä turpaan, että silmien ympärille.


5.
Sitten siirrytään tilaushevosiin, joita oli tässä kuussa kaksi. Tässä on kustomikokoinen poni punaruskeasta Velboasta. Tämä on kooltaan hevos- ja pikkuponikoon välistä. Varsinaista ponikaavaa mulla ei vielä ole, joten lähdin samalla kehittämään sitä. Tämä ensimmäinen versio on jo melko hyvä, joskin mittasuhteita pitää vielä vähän muuttaa. Ensi kuulle sitten kaavan toinen kokeilu. 😊 
Tälle tilarille tuli ruskea harja, ruskeat värilliset silmät ja mallikuvien mukainen merkki kermanvärisestä Velboasta, tummennokset ja pinkkiä turpaan. Lisäksi mukaan tilattiin tummanruskeat Hackamore -suitset aidoilla soljilla ja irrotettavilla ohjilla.


6.
Viimeisenä Kesäkuun heppana onkin arvontatilari. Järjestin 15 000 Instagram -seuraajan kunniaksi arvonnan, jossa palkintona oli ilmainen tilaushevonen. Arvonnan voitti @kht_kepu ja hän halusi papurikkotäpläisen valkoisen kepparin. Kankaaksi valikoitui Velboa ja harjaksi musta villalanka 20 cm pituisena. Inspiraatio papurikkokuviointiin ja turpatummennokseen otettiin vanhemmalta Valegro hevoseltani. Onko mukana muuten vielä joku lukija, joka muistaisi Valegron?
Niin ja kaikille näille kolmelle Velboahepalle tuli kovikkeet korviin.


Myyntivarusteita on taas tullut tehtyä jos jonkinnäköistä, sillä niitä menee Etsyssä tosi paljon, ihan päivittäin. Tässä on tarhasetti, johon kuuluu loimi ja riimu. Sitä mukaan kun joitain varuseita myydään, niin koitan tehdä samaan kategoriaan lisää. Tässä kuussa tein aika paljon loimia, riimuja ja myös pyöröpunottuja ohjia.

Myyntivarusteiden lisäksi olen tehnyt paljon tilausvarusteita, enimmäkseen virkattuja korvahuppuja ja riimunnaruja.

YouTubeen on myös tullut julkaistua videoita viikottain. Tällä hetkellä on käytössä sellainen aikataulu, että joka toinen viikko tulee pidempi video ja välissä lyhytvideo. Pitkät videot julkaisen yleensä lauantaina ja lyhytvideot joko perjantaina tai lauantaina.

Siinäpä Kesäkuun kuulumiset, ei muuta kuin innolla eteenpäin. Nauttikaa kesästä! 🌺