5/26/2024

Toukokuun hevoset ja varusteita

Tässä Toukokuun tilaripostaus, jossa esittelen myös muutamia uusia myyntivarusteita. 😊

1.
Ensimmäisenä on heti kuun alussa valmistunut miniponitilaus. Tämä olikin kuun ainoa tilaus, mikä on ymmärrettävää, sillä kaikki säästävät keppihevosten sm -kisoihin. 
Arvatkaa ärsyttääkö kun unohdin tälle suuhun nuppineulan ja huomasin sen vasta kuvien oton jälkeen...
Mutta siis, tämä on tehty punaruskeasta velboasta. Harja on mustaa villalankaa, merkkeinä on iso tähti ja iso turpapilkku, ja silmät on värilliset, tummanruskeat.


2.
Perinteiseen tapaan myös toukokuussa tein kunnostusprojekteja. Tässä niistä ensimmäinen, poni valkoisesta fleecestä paksummalla harmaalla harjalla.
Tälle piti tehdä melko perusteellinen kunnostus, jonka aloitin pesemällä ponin. Poni olikin melko likainen, ja mitä aiemmin luulin turpatummennokseksi, osoittautuikin olleen enimmäkseen likaa. 😵 Pesun jälkeen paikkasin muutaman reiän ja muokkasin alaleukaa, kiinnitin korvat ja harjan uudelleen, sekä tein uudet silmät ja sieraimet. Alunperin ponilla oli turpatummennos, mutta päätin että en tee tälle uusia tummennoksia, koska se on söpö näinkin. Toki jos ostaja haluaa, niin ilman muuta voin tehdä myyntihevoselle tummennokset tai muita muutoksia pienestä lisähinnasta. Nämä kunnostushevoset on muuten aina myynnissä halvemmilla hinnoilla, kuin alusta asti itse tekemäni hevoset.

Tältä poni näytti alunperin.

3.
Toinen kunnostusprojekti oli vähän epätoivoinen yritys. Tällä ponilla oli todella huono lähtökohta ja harkitsin jopa ponin heittämistä roskiin. Päätin sitten kuitenkin yrittää ja vaikka aika vähän oli tehtävissä, tuli tästä kuitenkin ihan ok näköinen. Tämä on noin miniponikoinen ja myynnissä hyvin halvalla hinnalla.
Aloitin kunnostamisen ompelemalla saumat uudelleen. Alkuperäiset korvat olivat vain yksipuoleiset leikatut kangaspalat, joten tein korvat kunnolla ja kiinnitin uudelleen. Sen jälkeen tuuhensin harjaa ja tein uuden merkin. Viimeisenä poni sai uudet sieraimet ja silmät. Nämä silmät pöllin tuolta edellä olevalta kunnostusprojektilta, ne sopi ihan kivasti tälle. 😄

Tässä oli lähtökohta ponille. Melko huonokuntoinen ja ei todellakaan mikään kaunein yksilö. Yllättävää kyllä vastoin kaikkia odotuksia sain kuin sainkin tästä ihan kepparin näköisen luotua.

4.
Toinen hevonen, jonka tein alusta loppuun itse on tällainen vaaleanharmaa myyntiheppa. Tämä on toinen versio vuoden 2024 kaavasta. Harjan tein vaaleanharmaasta mohairista ja merkiksi tuli isompi läsi. Lisäksi tein kevyet tummennokset ja pinkkiä turpaan, sekä silmän ympärille.
Kuvasin muuten tästä hevosesta uuden "Miten tehdään keppihevonen" -tutoriaalin.


5.
Kuun loppupuolella päätin poikkeuksellisesti, että teen vielä kaksi lisää kunnostushevosta tälle kuulle. Tuon harmaan hepan tekemiseen meni tosi paljon aikaa, koska kuvasin siitä sen tutoriaalin. Siksi en jaksanut enää lähteä tekemään alusta asti uutta myytävää.
Tämän kuun kolmas kunnostettava on vaaleanruskeaa velboaa kuituhiusharjalla. Tein tälle merkeiksi tähden ja turpapilkun. Silmistä tuli ruskeat värilliset.
Tämän hevosen kunnostus alkoi selvittämällä takut harjasta ja pesemällä sen - jostain syystä se oli tosi likaisen tuntuinen ja osittain tahmainen. Sitten kiinnitin korvat uudelleen ja tein merkit. Lopuksi vielä uudet silmät ja sieraimet, sekä tummennokset ja lisää harjan siistimistä. Harjaa piti myös ommella vähän paremmin kiinni, koska se repsotti parista kohdasta.
Myös kuvan suitsiin piti tehdä muutamat korjaukset. Suitset tulivat tämän hevosen mukana ja ne on mahdollista ostaa hepan mukana alennetulla hinnalla, tai sitten erikseen. 

Tässä lähtökohta hevoselle. Muutokset oli tällä kertaa vain kosmeettisia, hevosen muotoihin ei tarvinnut tehdä muutoksia eikä siinä ollut esimerkiksi reikiä, kuten näissä kunnostettavissa yleensä on.

6.
Viimeisenä hevosena - tai no ponina tälle kuulle on neljäs kunnostusprojekti. Tämä on vaaleanruskeaa pehmokangasta vaaleanruskealla harjalla. Merkiksi tein badgerfacen ja silmät on vaaleansiniset.
Kunnostaminen alkoi ompelemalla saumat uudelleen, sillä ommel oli todella löysä ja reikäinen. Seuraavaksi korvien muokkaus ja kiinnitys, sekä merkin, silmien ja sierainten teko. Lopuksi harja piti kiinnittää uudelleen.
Kuvan riimu tuli ponin mukana, ja halutessaan ostaja saakin sen ilmaiseksi mukaan. Riimuun piti tehdä muutamat pienet korjaukset, kuten vaihtaa lukko oikealle puolelle.

Tältä poni näytti mulle tullessaan. Alkuperäinen suunnitelma oli, että olisin laittanut nämä silmät takaisin, mutta ne olivat liian pienet, joten jätin ne säästöön. Aion voin hyödyntää ne jollekin pienemmälle ponille. 😊

Sitten olen tehnyt lisää myyntivarusteita, etenkin ylijäämä- ja yksittäismateriaaleista. 
Mulla on muovipussillinen tällaisia materiaaleja, ja haluaisin saada pussin tyhjäksi vuoden loppuun mennessä. Pussi sisältää enimmäkseen kangaspaloja ja erilaisia nauhoja ja naruja. Kankaista olen tehnyt loimia, riimuja, sekä naruja, mutta pitänee keksiä jotain muita käyttökohteita, koska muuten mulla on miljoona loimea myynnissä hetken päästä. 😂 Lisäksi pussin tyhjentämistä ei yhtään auta se, että vähän väliä sinne tulee lisää käytettävää materiaalia erinäisistä lähteistä. 
Laitoinkin muutamia kankaita halpoina setteinä myyntiin tehdäkseni projektista mahdollisen. 

Ihan kuun lopussa tuli tehtyä vielä lisää myyntivarusteita. Joitain täysin uusia varusteita tuli myös valikoimaan, kuten pyöröpunottuja otsapantoja ja grippiohjia.

Olen myös saanut ensimmäiset kymmenkunta Etsy -tilaustani, jotka ovat yhtä lukuunottamatta olleet korvahuppuja ja menneet kaikki ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa. Tässä yksi, keltavalkoinen virkattu korvahuppu. Avasin tosiaan Etsyyn kaupan viime kuun puolella ja olen listannut sinne muutamia tuotteita myyntiin.

Muistutuksena vielä, otan koko ajan vastaan niin hevos- kuin varustetilauksia. Tällä hetkellä työn alla ei olekaan yhtään tilausta. Joten käypä katsomassa tilaussivuni jos tilaaminen kiinnostaa. 😙

Lisäksi Instagramissa ja YouTubessa on käynnissä arvonta, josta on mahdollista voittaa ilmainen tilaushevonen! Käykääs osallistumassa.

Hyvää kesää kaikille! 🌞