2/11/2014

Tositarinani esteratsastuksesta

Ihan alkuun sellaista, että: Näin teen keppihevosen- postaus tuleekin vasta jonkun ajan päästä, koska kuvat (kamerastani) eivät jostain syystä siirry tietokoneelleni...


Ajattelin vähän avautua asiasta, josta olen jo hetken aikaa ajatellut tehdä postauksen

Tositarinani esteratsastuksesta :D
Olen aina rakastanut keppihevosilla korkeiden esteiden hyppäämisestä, ennen vuotta 2012 menin melkein koko ajan esteratsastusta. Este-ennätykseni keppihevosella on 140cm ja ilman keppihevosta noin 145cm, ne ennätykset tein kesällä 2012.
Loppukesä 2012 muutti elämääni paljon. Hyppäsin keppihevosella liian kaukaa ja liian hitaasti matalan viuhkaesteen, joka oli viritetty puutarhatuolien väliin. Puomit olivat puutolppia/-keppejä.  Hyppy meni hyvin, mutta alastulo ei onnistunut... Tulin oikealle jalalle maahan, suoraan yhden puomin päälle, niin että tulin jalan"syrjälle" maahan. Minulla oli tuolloin jalassani croksit, ja siitä seurasi se, että en pystynyt muutamaan päivään laskemaan painoa jalalleni ja se oli hirveän kipeä vielä kahden viikon päästäkin. 
Onneksi jalkani parani lähes täysin, kesällä 2013 pystyin hyppäämään keppihevosella noin 125cm, mutta syksy 2013 oli toinen kohtalokas ajankohta:
Oli koulussa ensimmäinen liikuntatunti kesäloman jälkeen, me oltiin jalkapalloa sellaisella suurella jumppapallolla, kaikki sujui normaalisti siihen saakka kunnes joku potkaisi sen pallon suoraan oikeaan jalkaani ("jalkapöytään") (olin silloin ajatellut potkaista palloa normaalisti, mutta se tuli aivan liian voimalla). Siitä lähtien aina tähän päivään saakka jalkani on ollut välillä kipeä, enkä ole pystynyt hyppäämään edes 100cm keppihevosella. 
Jalka vaikuttaa myös muuhun keppistelyyn aina kun se on kipeä...
Esteratsastus oli mun lempparilaji, se oli niin paljon... :´(

 Tälläisiä sinttiesteitä mä "joudun" nyt hyppimään, toivottavasti en sentään koko loppuelämääni, kun vielä oikea jalka on se, jolla hyppään paremmin... :´( 

Toivotaan, että jalkani paranee täysin.. Niin varmaan käykin, jos muistan olla varovainen. :D

Tässä se nyt oli, ois kiva kuulla myös teidän kommentteja ja onko jollekin muulle tapahtunut koskaan mitään vastaavaa.

//EDIT 2015 vuonna jalka on palautunut täysin normaaliksi, ja pääsen jälleen hyppäämään 140cm. Nykyäänhään mulla ei ole varsinaista lempilajia, vaan tykkään kaikesta :D

8 kommenttia:

  1. Anonyymi2/11/2014

    AIVAN KAMALAA! Itse olen kyllä monesti satuttanut itseni mutta en noin pahasti.Toivottavasti paranet vielä kokonaan. Kyllä oli surullinen tarina :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, ja tosi rankkaa... Mä oon kans aikasta monta kertaa satuttanut itseni, mutta tuo on kyllä se pahin. Toivotaan, että paranen, eihän tässä muutakaan voi :/

      Poista
  2. Anonyymi11/22/2014

    Mulle on käyny melkee samal taval!! Mulla on ollu aina semmone rasitusvamma sääressä et ku liikun /juoksen nii mun sääreen alkaapistää tosi kovaa ! Sit ku tallilla aina maneesissa hypitään omil jaloil (xd) nii alkaa pistään kauheesti. Mut se autto ku pidin parin kuukauden lepotauon etten hypänny ja jod hyppäsin nii vasurilla. Sen myötä mun vasurista on tullu mun vahvempi jalka. Sit viä vähän aikaa sitte kävi silleen et hyppäsin betonimuurin yli nii muurin toisen puolen maa oli "matalemmalla" kun sillä puolella mistä hyppäsin. Hyppäsin tavallaan tyhjään ja jäin vaan maahan itkeen x( sit nilkutin talliin ja äiti vei mut ensiapuun ja sain jokskuks viikoks kepit ja nyt se on onneks paeantunu :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi11/22/2014

    Ja muute oon se khtrisem joka täällä kirjotti xd

    VastaaPoista
  4. No mulle ei oo tapahtunut mitään näin kamalaa:( mutta mun oikeesjalas on joku juttu ku joskus jos mä laskeudun esteellä oikeelle jalalle nii siihen koskee. Mut sitten kun laskeutuu vasemmalla ni ei mitään ongelmaa:/ Kht_Solo

    VastaaPoista
  5. kht fuji2/12/2015

    Mulla on periaatteessa sama ongelma kun polvi on joskus jotenkin vaurioitunut niin en välttämättä pysty hyppimään (ehkä max 70 cm) ja sit talvisin keuhkot ei toimi kunnolla ja alkaa helposti hengästyttää

    VastaaPoista
  6. Anonyymi8/03/2015

    Aivan hirveetä :( Mullaki on jalka on menny sillee jännästi kaks kertaa niin (en osaa selittää...), että joskus siihen sattuu. Mutta mua se ei haittaa, koska suosin enemmän kouluratsastusta keppareilla. Toivottavasti ajan myötä pystyt hyppäämään paljon korkeampia kuin "sinttiesteet" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muokkailinkin tuonne, eli nyt miun jalka on täysin normaali ja pääsen hyppimään tuollaista 140cm ;) Ja silloinhan tuo jalka haittasi myös kouluratsastuksessa ja muussa

      Poista